Setäkuiskaaminen 101

Kävin viime perjantaina Upea Ura -festivaaleilla. Puhumassa oli muun muassa Jenni Karjalainen, joka lanseerasi viime syksynä Setäkuiskaamisen käsitteen. Setäkuiskaaminen on pohjimmiltaan ihmisen kohtaamista ihmisenä. Kyllä, setämieskin on ihminen. Miten se tehdään?

Ensiarvoisen tärkeää on luottamus omaan osaamiseen. Sen avulla on paljon helpompaa keskittyä olennaiseen ja viedä omia ideoita rohkeasti eteenpäin. Seuraava vaihe on unohtaa tittelinpalvonta. Vaikka kyseessä olisi isokin pomo, on ihan sallittua olla eri mieltä ja esittää omat ideat ratkaisuvaihtoehtoina.

Muista kuitenkin olla kohtelias, sillä saavuttaa paljon enemmän kuin olemalla se “vihainen nuori nainen”. Vaikka tiedät, ettei setä tiedä kaikkea, älä unohda, ettet sinäkään tiedä.

Erilaisia setätyyppejä on useita.

Tärkeä (fiksu) setä on yleensä päässyt päättävään asemaan nimenomaan tietotaitonsa takia ja hän myös tiedostaa sen. Fiksulla setämiehellä ei siis ole tarvetta korostaa osaamistaan. Fiksua, tärkeää  setämiestä kannattaa lähestyä tunnustamalla hänen asemansa. Ole selväsanainen, suora ja hyödyllinen, mutta ennen kaikkea peloton. Fiksusta setämiehestä sattaa tällä strategialla saada arvokkaan tukijan.

Mahtaileva setämies haluaisi olla tärkeä, mutta rahkeet eivät aivan riitä sen tason asemaan. Mahtaileva setämies on usein kuitenkin sen verran tärkeässä asemassa, ettei häntä voi sivuuttaa. Mahtailevaa setämiestä ei missään nimessä pidä näpäytellä, sillä hän saattaa kokea sen uhkaksi. Ego rub voi toimia tämän tyyppiseen setämieheen.

Jurottava (lähes mykkä) setämies kommunikoi lähinnä murahtelemalla. Tämän tyyppiselle setämiehelle kannattaa jutella arkisista, konkreettisista asioista luottamuksen luomiseksi. Myös rennon huumorin keinoin voi koittaa rikkoa jäätä. Tämä on pitkäjänteisyyttä vaativa prosessi, mutta kun saat jurottavan setämiehen naurahtamaan, tiedät, että olet onnistunut.

Hyvä jätkä -tyypin (varhais)setämies on keskivertoa setämiestä nuorempi. Suhtaudu häneen rennosti, älä missään nimessä valita asioista. Hyvä jätkä -tyyppiin tekee vaikutuksen persoonalliset jutut huumorilla ryyditettynä. Hyvä jätkä -tyypistä saattaa ajan myötä kehittyä Fiksu setämies, joten hän on huomattavan hyödyllinen liittolaisena.

Epävarma setänen on epätietoinen itsestään ja myös organisaation toiminnoista ja omista vastuistaan siihen liittyen. Epävarma setänen on usein ollut organisaatiossa töissä jo pitkään ja sen vuoksi valunut ylöspäin. Epävarmoja setäsiä on kahta tyyppiä. On liturgisen levyn pyörittäjä (näin on aina ennenkin tehty) ja kovistelija (pyrkii peittämään epävarmuuttaan) Pyri keskustelemaan epävarman setäsen kanssa empaattisesti.

Kaikkien setämiesten kanssa kannattaa olla oma itsensä. Puhu suoraan ja selkeästi sille, jota asia koskee. Mieti tarkkaan mihin kannattaa käyttää energiaa, sillä ihminen ei muutu, ellei se halua sitä itse. Eräänlainen passiivis-empaattisuus (lakoninen “ahaa”) voi toimia ratkaisuna, jos setämiehillä on tapana liikaa delegoida tehtäviä. Et siis sano mitään, mikä on tulkittavissa myöntyväksi vastaukseksi, vaan opetat setämiehelle itsenäisyyttä.

Photos by rawpixel on Unsplash

Weltmacht oder Niedergang!

Tiedättekö sen tunteen, kun on odottanut bändiä keikalle Suomeen jo monta vuotta ja kavereiden kanssa on sovittu, että mennään vaikka Rovaniemelle, jos niin käy. Sitten, kun bändi ilmoittaa olevansa tulossa Suomeen, käy ilmi, ettei tarvitse lähteä kotikaupunkia kauemmas. Nachtmahr, Itävallan lahja industrial electrolle, saapui siis tänä vuonna Tampereen Klubille Lumous Gothic festivaleille. Ja keikalle oli luonnollisesti päästävä hinnalla millä hyvänsä!

Pelkän lauantain liput eivät edes maksaneet paljon, mutta varmistaakseni itselleni ja kaverille pääsyn päädyin hakemaan liput ennakkoon Cybershopista. Lopulta tämä osoittautuikin järkeväksi ratkaisuksi, sillä lauantai oli kuin olikin loppuun myyty vielä illan aikana. Lumoushan on tamperelaisen goottikulttuurin vuosittainen huipentuma. Itse en varsinaisesti tuohon alakulttuuriin kuulu, mutta ilmapiiri Klubilla osoittautui huomattavan helposti lähestyttäväksi. Lauantaina esiintymässä oli kolme konepuolen edustajaa goottien kuuntelemasta monipuolisesta musiikillisesta kavalkadista.

Saavuimme kaverin kanssa paikalle ensimmäisen lämppärin, Thinnerin, jo lopetettua keikkansa. Olin tutustunut illan muihin bändeihin hieman ennakkoon, joten tiesin mitä oltiin menetetty. Noiseksi kuvailtu musiikki ei varsinaisesti vakuuttanut, joten jätimme sen suosiolla väliin kaverille ilmaantuneen lauantaisen työvuoron aiheuttaman tiukahkon aikataulun vuoksi.

Toinen lämppäri Double Echo soitti synkähköä ja melodista elektronista musiikkia. Vähän tuli mieleen kevyempi versio Blutengelistä tai synkempi versio Hurtsista. Musiikki oli ihan miellyttävää, mutta ei varsinaisesti saanut menojalkaa vipattamaan, koska se oli hieman hitaanlaista ja leijailevaa. Kuvittelisin tämäntyyppisen musiikin olevan oikein paikallaan pimenevässä syysillassa punaviinin ja hyvän kirjan kera.

Pehmoilut jäivät sikseen, kun lavalle nousi illan pääesiintyjä, Nachtmahr. Yleisöstäkin huomasi välittömästi mitä Klubille oli tultu katsomaan, sillä lavan edusta pakkautui varsin nopeasti täyteen. Etsimme kaverin kanssa hyvät paikat, mikä Klubilla on toisinaan haastavaa lavan edustalla olevien pylväiden vuoksi. Onneksi yhden pylvään ja lavan välissä oli meille oikein oivallinen paikka ja tanssi saattoi alkaa!

Minun piti mukamas varoa vasenta olkapäätäni, joka oli hiukan tulehtunut (viimeksi se otti nokkaansa Provinssissa Moonsorrow'n keikalla), mutta eihän siitä mitään tullut, kun musiikki kertakaikkiaan vei mennessään! En muista milloin olisin ollut keikalla, jolla tanssin koko keikan putkeen väsymättä ollenkaan. En tiedä oliko kyseessä aggressiivisen musiikin aikaan saama adrenaliini vai hurmoksen aiheuttamat endorfiinit, jotka saivat jaksamaan, mutta lopputulos oli kaikesta huolimatta sama. Supreme Commander Thomas Rainer ei säälinyt yleisöään, vaan yllytti keikan edetessä täyteen ahdetun tanssilattian kerta toisensa jälkeen kovemmille kierroksille.

Keikalla kuultiin niin vanhempaa kuin uudempaakin tuotantoa. Wir schreiben Geschichte, Tanzdiktator, Nachtmahr, Can You Feel The Beat?, Mädchen in Uniform, Verräter an Gott... Useimmat biisit olivat entuudestaan tuttuja ja onnistunut valikoima juuri niitä biisejä, joista itse pidän eniten. Turhat välispiikit oli jätetty kokonaan matkasta, mikä piti keikan intensiteetin katon rajassa koko setin ajan. Pisin puhe kuultiin, kun Thomas Rainer ilmoitti, että encoren huutelut on teennäistä, ja setti jatkuu vielä pari biisiä. Vielä, kun loppuhuipennuksena kuultiin Katharsis, joka sattumoisin on se biisi, jonka vuoksi bändiin alun perin ihastuin oli ilta mielestäni täydellinen. Myös tuoreempi (ja näin ollen vieraampi) materiaali vakuutti siinä määrin, että ostin keikan jälkeen levyn.

Tarkoituksena oli saada levynkanteen nimmarit, mutta eipä tarvinnutkaan, sillä levy olikin numeroitu ja nimmaroitu jo valmiiksi. Ilta sai arvoisensa päätöksen, kun sekä minä, että kaveri pääsimme yhteiskuvaan Supreme Commanderin kanssa. Hymyilin koko matkan kotiin!

Matkaturinoita osa 7

Perjantaina oli sitten kotiin päin lähtemisen hetki. Pakkasimme nopeasti auton ja siivosimme mökin ohjeiden mukaisesti niin hyvin kuin suinkin taidoimme. Sitten otettiin suunta Andøyan itärannalle ja kohti kotia. Matka taittui melkoisen mallikkaasti muutamaa lammaslaumaa lukuun ottamatta. Ehtipä välissä vähän ihmetellä myös paikallisen sumun tapaa valua alas vuoren rinnettä. Huikean näköinen ilmiö.

Sumu virtasi alas kalliolta kuin vesiputouksena.

Paikalliset lampaat kulkivat pösilöinä keskellä tietä. 

Pyrimme ajamaan mahdollisimman suoraan Narvikiin (Matkalla pysähdyimme kerran, kun bongasin vuonossa lintuparven.), jossa pysähdyttiin tekemään viime hetken tuliaisostokset ja postittamaan edellisenä iltana kirjoittamani kortit. Pitäähän sitä tämmöisten kanssa olla aina ajoissa! Pysähdyksemme kesti noin puolisen tuntia, missä ajassa saimme suoritettua kaiken oleellisen ja vähän päälle, sillä päädyimme ostamaan paikallisesta R-kioskin vastineesta slusheet. Yksi makuvaihtoehto oli "energia". Tämä jäi häiritsemään mieltäni huomattavasti, mutta en kuitenkaan uskaltanut maistaa, vaan otin helpommin tunnistettavan limen. 

Lintulautta, eihän näitä näin kaukaa edes tunnista!

Narvikin jälkeen paahdoimme kohti Haaparantaa niin kovaa kuin Skodillakista lähti aina Torneträskiin asti. Olimme siis jo hyvän matkaa Ruotsin puolella, kun pidimme seuraavan tauon. Siellä teimme sitten ruoaksi toisen setin tonnikalapastaa, mutta eri papukastikkeella. Tällä kertaa ruoasta tuli värittömämpi ja ehkä vähän olisi kaivannut lisäpotkua. Tietääpä ensi kerralla varata chiliä. Torneträskin pysähdyksellä kävimme pienellä jaloittelulla, sillä kyseessä oli niin kutsuttu Naturrastplats, eli jotain luonnonilmiöitä olisi voinut nähdä. Päädyimme vain ottamaan muutamat kuvat ja sitten jatkettiin matkaa.

Evästauolla.

"Mikäs juttu siellä sun takana oikein on?"

Yritin poseerata, en osaa.

Tämä on ilmeisesti Torneträskin vanha juna-asema.

Ihastelin maisemia antaumuksella myös Ruotsin puolella, sillä sikäläisetkin tunturit ovat jylhempiä kuin Suomessa. Myös järvet ja joet olivat vaikuttavan kokoisia. Naureskelin useampaan otteeseen jokia ylittäessä, että Suomessa on järviä, jotka ovat kapeampia kuin ylittämämme joet. Onnistuimme pariin otteeseen bongaamaan myös poroja. Ne ovat ihan samanlaisia pönttöjä kuin norjalaiset lampaat.

Pösilöitä eläimiä Ruotsin puolella. 

Kello oli liki puolta yötä, kun pääsimme perille Haaparantaan. Perillä sai vielä vähän evästä ja pääsimme myös rentoutumaan saunaan. Seuraavana päivänä edessä olisi enää auton purkaminen ja pakkaaminen sekä seitsemän tunnin kotimatka. Kävimme kuitenkin vielä ostamassa ICA Maxista paikallisia herkkuja (falukorvia ja hamburgerköttiä) ja lounaalla MAXissa, josta mainoslauseen mukaan saa Ruotsin parhaat hampurilaiset. Käytin ajomatkaa hyödykseni ja kirjoittelin valmiiksi blogimerkintöjä ja kävin läpi otettuja kuvia, paitsi kun ajoin jostain Keminmaan tienoilta Kärsämäelle asti. Pysähdyimme kotimatkalla kerran, Kärsämäen Juustoportissa, sillä halusin ostaa tyrnijogurttia ja äärihyvää juustoa! Tulipa siis muistettua omatkin tuliaiset. 

Tässäpä tärkeimmät turinat. Seuraavaa reissua odotellessa. Saapa nähdä mihin silloin lähdetään.

Matkaturinoita osa 6

Kun olimme nukkuneet yön kuivassa ja vähintään suhteellisen lämpimässä mökissä Stavessa, oli aika tarkentaa päivän suunnitelmaa. Olin varannut meille paikat lunnisafarille Bleiksøyaan kello yhdeksi, joten aamupäivässä oli hyvin aikaa hitaalle aamiaiselle ja pienelle rantakävelylle. Ilma ei valitettavasti ollut aivan suotuisimmasta päästä, sillä ennusteista huolimatta päällämme roikkui sinnikkäästi sakea sumu. Saimme kulutettua rannalla sujuvasti pari tuntia, jonka jälkeen piti lähteä kohti Bleikin satamaa, jotta olisimme ajoissa perillä.

Avec kävi aamukuvaamassa, kun minä valmistelin aamupalaa, jouduin salakuvauksen kohteeksi.

Rantaseikkailua.

Stavessa ja Bleikissä hiekkarannat olivat aivan valkoiset. Ihmeellistä.

Bleikin satamaan oli verraten helppo löytää, vaikka mitään varsinaista käsitystä reitistä ei kummallakaan ollut. Jos joku päättää olla menossa lunnisafarille Bleikissä, suosittelen ilmoittautumista etukäteen. Laivaan nimittäin mahtuu kerralla 12 henkeä plus miehistö. Parikin porukkaa kävi kyselemässä paikkoja tuohon kello yhdeltä lähtevään safariin, mutta laivaan otettiin ensin luonnollisesti paikkansa ennakkoon varanneet ryhmät. Pienen laivan kyydissä olisi varmasti tullut heikko olo, jos olisi taipuvaisempi merisairauteen. Jos moinen on ongelmana ja halajaa lunnisafarille, suosittelen pahoinvointilääkkeitä. Nimittäin pieninkin merenkäynti sai laivan heilumaan aivan huomattavasti. 

Nyt mennään lunnisafarille! Jee!

Laivamatkalla oppaamme kertoi meille paljon faktatietoja lunneista ja muista Bleiksøyalla pesivistä linnuista sekä merikotkista, joille kyseinen saari on viiden tähden ravintola. Merilinnuiksi Bleiksøyan asukit olivat huomattavan hiljaisia. Lunnit kuuleman mukaan ovat myös hyvin älykkäitä, ne esimerkiksi kommunikoivat poikastensa kanssa niiden ollessa vielä munissa. Tiedemiehet ovat useampaan otteeseen tehneet testejä, joissa lunnien munia on siirretty vääriin pesiin. Tuktimukset ovat osoittaneet, että lunnit etsivät omat munansa oikeisiin pesiin siirron jälkeen alle kahdessa tunnissa! Bleiksøyan lunniyhdyskunta on huomattavan suuri, saarella on pesiviä pareja jopa 80 000. Muita saarella pesiviä lintuja ovat merimetsot, pohjankiislat, riskilät ja ruokit. Näiden ohella näimme saaren ympäristössä tunturi- ja isokihuja sekä merikotkia. Delegoin kuvaamisenkin Avecille, jotta saatoin itse keskittyä osoittelemaan mihin suuntaan pitää kuvata ja intoilemaan uusista havainnoista. Suuliakin saattoi nähdä hieman Bleikin pohjoispuolella sijaitsevalta näköalapaikalta, mutta niistäkään emme saaneet kuvia liian pitkän etäisyyden ja kameran akun loppumisen vuoksi. 

Matkaopas kertoi faktoja merilinnuista.

Merikotka.

Ruokki.

Pohjankiisla.

Lunni.

Bleiksøyaan tutustuminen vei vain puolitoista tuntia, joten päätimme piipahtaa Andenesissa ostoksilla, jotta saisimme vaihteeksi ei-säilykkeistä tehtyä ruokaa. Päädyimme silti käyttämään tomaattimurskan kastikkeeksi ostamallemme kanan jauhelihalle, jonka söimme jälleen pastan kanssa. Mutta pojat, että se olikin hyvää! Odotukset kanan jauhelihasta olivat lähestulkoon mitättömät, mutta yrttimaustetun tomaattimurskan ja merisuolalla ryyditetyn voin kera yhdistelmästä tuli vallan mainio. Nautimme ateriamme mukavasti mökin edustalla olevilla tuoleilla, koska iltapäivästä aurikokin alkoi hiljalleen paistaa.

Evästauko. Ja aurinkokin alkaa paistaa.

Ruoan jälkeen päätimme lähteä tutkimaan Andøyan saarta etelään päin, vaikka mitään varsinaista kohdetta siellä ei ollutkaan katsottuna. Ajattelimme vain lähteä tutkimusmatkalle, koska aikaa oli ja "koska voi". Löysimme muun muassa yhden kivisen rannan, jossa taas saatoimme tonkia leviä sekä keräillä simpukankuoria ja kotiloita. Samaisella rannalla näimme myös lampaita ja rakensimme oman pienen zen bridgen. Ihan rauhallista tutkailua ja puuhastelua ilman aikataulua. Oli ihan hyväksi, sillä seuraavana päivänä odotti pitkä ajomatka kohti Haaparantaa, jossa oli tarkoitus viettää vielä yö Avecin vanhempien luona.

Iltapäiväajelun satoa. Avecin mielestä tämä paikka näytti ennestään tutulta.

Andøyan saarella liikuskeli samaan tapaan hölmöjä lampaita kuin Suomen Lapissa näkee poroja.

Rakennettiin zen bridge.

Leiripaikalla paistoi aurinko, mutta tiellä kohti Andenesia väijyi uhkaava pilvi.

"Voisitko nyt jo pistää sen kameran jonnekin pois?"

Rentouduimme illalla mökillä.

Avec lähti vielä illalla pienelle kävelylle ja itse käytin sen ajan hyödyllisesti kirjoittamalla luvatut postikortit ja rustailin tarinaa myös tänne matkablogiin. Oli mukava nautiskella vielä viimeinen ilta auringossa ihan rauhassa, kun tiesi, että seuraavana päivänä tiedossa olisi huomattavan pitkä ajomatka.

Kirjoituspuuhissa.

Matkaturinoita osa 5

Kun olimme päässeet jälleen matkaan Steinfjordista, oli selvää, että ehtisimme aikaisintaan kolmelta lähtevään lauttaan Gryllefjordissa. Totesin kuitenkin aika nopeasti, ettei ole mielekästä kiirehtiä, sillä matkan varrella Finnsæterissä sijaitsi Avecin kovasti muistelema Senjatrollet. Pysähdyimme ensin tekemään ruokaa, sillä kummallakin oli melko kova nälkä, jonka tajusi vasta adrenaliinipiikkien laannuttua. Teimme annoksen pikaruokaa, eli tonnikalapastaa chili sin carnen kanssa. 

Normaalisti vastustan tonnikalan syömistä, mutta matkalle piti saada jotain evästä, joka säilyisi tarvittaessa vaikka ydinsodan yli. Eväitä olisi kannattanut itseasiassa varata Suomen puolelta enemmän, sillä totesimme Norjan puolella kaupassa käydessämme, että sehän on ihan sairaan kallista näin erikoisruokavalioisilla, kun toinen on laktoositon ja toinen gluteeniton. 800 kruunua (noin 80 euroa) meni ihan yhtäkkiä, vaikka ostimme “vain vähän” lisäevästä. Järkytyin.

Lohturuokaa.

Pysähdyspaikkamme oli melko suuren sillan vieressä, joten pääsin vähän lintubongailemaan samalla, kun vuonossa uiskenteli mustavalkoinen vesilintu. Muutaman kuvan ja pikaisen googlailun avulla sain selville, että kyseessä oli riskilä. Eli jälleen uusi havainto listoilleni. Ihminen tulee kyllä pienestä onnelliseksi. 

Riskilä. Alan olla vakuuttunut, että tarvitsen pidemmän putken.

Pysähdyspaikalta olikin sitten enää kivenheitto Senjatrolletin luo. Senjatrollet on mainittu Guinnessin ennätysten kirjassa maailman suurimpana peikkona. Senjatrollet perustuu senjalaiseen kansantaruun, joka kertoo saarella asuneesta valtavasta peikosta, jonka saattoi nähdä sekä maalta että mereltä. Avec oli perheineen vieraillut siellä vuonna 1994, kun Senjatrollet oli vielä aivan uusi. Minusta oli aika hauskaa, kuinka innostunut Avec oli päästessään käymään siellä. Edellisen vierailun jälkeen Senjatrollet oli saanut vuonna 2007 myös vaimon Trollkjärringan, joka perustuu myös norjalaiseen kansantaruun vanhasta peikkonaisesta, joka asusti Kjerringbergetissä aivan Gryllefjordin lähellä. Senjatrolletin sisällä on ilmeisesti jonkinlainen huvipuisto, mutta kävimme nyt vain matkamuistomyymälässä ja kuvaamassa peikkoa ulkopuolelta. Kotiin piti kuitenkin ostaa patsas, joka esittää Senjatrolletia vaimoineen. 

Senjatrollet ja Trollkjärringa.

Hulderhagen

Avec nostalgiatripillä.

Finnsæteristä matka Gryllefjordiin olikin yllättävän lyhyt, joten päätimme aivan alkajaisiksi käydä turisti-infossa, joka sijaitsi paikallisessa kirjastossa. Halusimme ensisijaisesti selvittää, että miten lauttamatkalle varmistetaan paikka. Gryllefjordin satama-alueella oli jonotusalue, johon auton sai jättää odotusajaksi. Olimme nyt päättäneet, että lähtisimme vasta kello 19.00 lähtevällä lautalla, joten aikaa oli ruhtinaallisesti, sillä olimme Gryllefjordissa jo ennen viittä. Tähän vaiheeseen mahtui vielä yksi kommellus, sillä erehdyin ostamaan applikaation kautta lipun lauttaan mielestäni fiksusti “hyvissä ajoin”. Havaitsimme kuitenkin, että lipun voimassaoloaika oli vain kaksi tuntia, joten seuraavaksi pitikin soittaa norjalaiseen asiakaspalveluun, että mitäs nyt sitten. Puhelun päätteeksi saattoi kuitenkin taas huokaista helpotuksesta, sillä rahojen palautus onnistui, eikä lomabudjetin rikkoutumisesta ollutkaan huolta. (Rahojen palautumiseenkaan ei mennyt kuin pari päivää!) Sain myös ohjeen siitä, että osta se lippu ensi kerralla vasta, kun olet lautalla. Ettei sitten tule ongelmaa, jos vaikka lauttavuoro peruuntuu tai jotain muuta vastaavaa. Applikaation kautta ostaessa lippu tuli 150 - 200 kruunua halvemmaksi, joten se tuntui ihan järkevältä ratkaisulta, kun applikaatio itsessään ei maksanut mitään. 

Screenshot mobiililipusta. Tätä vastaan sai maininnousulipukkeen lautalla.

Sen jälkeen saatoimme keskittyä täysipainoisemmin Gryllefjordissa seikkailemiseen. Vaikka eipä niin pienessä kylässä paljon ollut nähtävää, paitsi merimetsopatsas ja erään laivan alla yksi tolkuttoman kokoinen meduusa! Gryllefjordista ostin myös muutaman kortin, koska bongasin turisti-infossa (eli kirjastossa) paikallisen taiteilijan tauluista tehtyjä kortteja, jotka olivat mielestäni sieviä ja riittävän isoja, jotta niihin mahtui satuilemaan paljon. (Kuten tyypillistä, sain kortit kirjoitettua viimeisenä leiri-iltana.) Sitten ei ollutkaan enää muuta tekemistä, kuin odotella jonossa, että päästään lauttaan. Edellisen yöpaikan metsästyksestä viisastuneina teimme tässä vaiheessa varauksen mökkikylään hieman Andenesin eteläpuolelle, jotta saimme varmistettua yöpymisen telttaa mukavammissa oloissa. 

Merimetsopatsas Gryllefjordin satamassa.

Tosi iso meduusa.

Lauttamatkalla ei ollut oikeinkaan paljon tekemistä, sillä lautalla oli autokannen lisäksi tasan yksi matkustuskansi ja ulkokansi. Koitimme hengailla hetkisen matkustuskannella, jossa oli ihmismäärästä johtuen tuskastuttavan kuuma. Ulkokannella puolestaan oli keliolosuhteista johtuen hirveän kylmä, joten ei sielläkään pitkiä aikoja kestänyt olla. Pilvisyydestä johtuen myöskään maisemia ei juurikaan ollut nähtäväksi. Bongattiin kuitenkin isokihu ja lunni lauttamatkalla. Lisää havaintoja! Näistä ei kuitenkaan ole kuvia, sillä kamerasta onnistui loppumaan akku kesken matkan.

I'm on a boat!

<3

Huomaahan vaatetuksesta, että on heinäkuu?

Andenesista kiidimme sitten suoraan Staveen, jossa mökkikylämme sijaitsi. Pääsin vihdoinkin lämpimään suihkuun! Myös sängyssä nukkuminen tuntui huomattavan hyvältä. Opimme tällä reissulla nyt jo ainakin sen, että jatkossa varaamme aina kaksi yötä yhteen paikkaan. Yksi päivä menee kuitenkin matkustamiseen, jonka jälkeen on mukava rentoutua, sitten seuraavan päivän voi suorittaa kaikkia puuhailuja, mitä kohteeseen oli suunniteltu. Suorituksiin tahtoo aina mennä koko päivä, joten on mukavampi nukkua varmassa paikassa seuraava yö… ja en voi tarpeeksi korostaa suihkun merkitystä!

Staven pikkumökki. Kuvassa näkyvä rantu oli koirankarva, joka myöhemmin saatiin ulos kamerasta.