Working class heroine

Työt. Haittaavat harrastuksia. Näinhän minä olen aina sanonut. Nyt sen taas on huomannut kovin kouriintuntuvasti, kun olen viettänyt kuukauden työharjoittelussa. Toki pidän paikasta, mutta kun teen ensin päivän töitä tietokoneella ja kirjoittamassa, en kotona enää jaksa tuottaa tekstiä. Tämä on hidastanut, ellei jopa estänyt, monet kerrat myös toisen "pakollisen" harrastukseni, avoimen yliopiston tehtävien suorittamisen. Enitenhän tässä ärsyttää se, että minä ihan oikeasti pitäisin niiden tehtävien tekemisestä. Työpäivän päälle on kuitenkin niin paljon helpompaa tarttua siveltimeen ja purkaa tuntoja kanvakselle.

Pään sisällä muodostuvat ajatukset jäävät näin ollen hyvin helposti sinne vangiksi. Alkavat kummitella ja luoda varjoja, joista ei tahdo päästä eroon. Kasvavat massiivisiksi kuin silmien eteen nostettu tiiliseinä, jota ei voi ylittää. Lamaannuttava tunne. Tuijotat sitä tiiliseinää tyhjä katse silmissäsi, etkä huomaa ollenkaan, että sen voisi myös kiertää.

Tarve sanoille on ollut kuitenkin niin suuri, että tänään otin oikeudekseni vuodattaa edes muutaman niistä ulos. Olemiseni keveni lähes välittömästi. Tästä on hyvä jatkaa kohti viikonloppua, jossa on edessä korkeakulttuurinen kokemus Figaron häiden muodossa. Elämäni ensimmäinen ooppera. Ehkä korkeakulttuuriseen kokemuskenttään voi jossain vaiheessa tottuakin, nyt vielä vähän tuntuu jännittävän.

Ehkä minä en jatkossa anna työnteon kuitenkaan haitata rakkaimpia harrastuksiani aivan näin massiivisesti. Working class heroine voinee päästää itsensä vähän vähemmälläkin.