"Olisit nyt jo hiljaa", minä anelen, kun mieleni pimeä puoli kuiskii minulle valheitaan. Eihän se minua tottele, vaan maalailee silmieni eteen mustia kuviaan.
Minä en halua kuunnella!
Olo tuntuu painavalta, kuin ilma ennen ukkosmyrskyä. Suljen silmäni paetakseni tämän maailman levottomuutta.
Etsin tien pilvilinnaani pimeyden keskeltä. Siellä minun on pehmeä ja hyvä olla. Autuas unohdus voi ajaa pois valveunina vaivaavat painajaiset.
Tällä viikolla olen kuunnellut pääni sisällä kuunnellut Karnivoolin biisiä "All I Know" jo kolme päivää. Miellyttävää sinänsä, kun kerrankin päässä soi biisi, josta tykkään ihan oikeasti. Kertaalleen luin tutkimuksen, jossa sanottiin, että päähän jäävät soimaan kaikkein helpoimmin biisit, jotka herättävät voimakkaita tunteita. Tästä voinee vetää johtopäätöksen, että ärsyynnys on todella voimakas tunne. Nimittäin kaikkein useimmin päässä soi jokin huomattavan ärsyttävä musiikillinen tekele.
Tosin pystyn kyllä allekirjoittamaan tuon väitteen muistakin voimakkaista tunteista. Jos biisiin liittyy jokin tunteita herättävä muisto, tai on linkittänyt biisin johonkin tiettyyn tunnetilaan, se tuntuu päätyvän päähän soimaan helpommin, jos sen kuulee ohimennen jossain. Samoin, jos kuulee sen tietyn Biisin, se saattaa nostaa pintaan ne tunteet, joihin se on linkittynyt. Tietenkin myös tietty tunnetila saattaa nostaa mieleen soimaan sen siihen liittyvän biisin.
Näitä yhdistelmiä on mahdoton laskea, sillä samaan tunnetilaan voi liittyä useampia biisejä. Samaan biisiin harvemmin onnistuu liittymään useampia tunnetiloja, sillä ainakin itse kuuntelen musiikkia pääasiassa omia tuntemuksiani heijastellen. Jotkut kuulemma voivat muokata tunnetilojaan kuuntelemalla huonolla tuulella ollessaan piristävää ja iloista musiikkia. Itsehän en moiseen pysty. Tulee itselleen valehteleva olo, jos musiikki ei istu tuntemuksiin. Mieluummin vedän sitten tuntemuksen suunnasta riippumatta ihan överiksi, ja melodraamailen mieleni virkeämmäksi. Toki, jos on valmiiksi hyvällä tuulella, niin pirtsakka musiikki pitää mielen virkeänä pidempään.
Itsehän kuulun myös siihen ihmisryhmään, jolla on lähestulkoon soundtrack koko elämälle. Hyvin monille eri toiminnoille on siihen olennaisena osana kuuluva musiikki. Oma musiikkinsa on juhlimiseen, matkustamiselle, nukkumaanmenolle ja treenaamiselle, näin muutamia mainitakseni. Joitain bändejä voi toki käyttää moniin tarkoituksiin, mutta aina on olemassa se Jokin, mihin ne sopivat kaikkein parhaiten.
Blood moon (Kuva: www.wnd.com)
Tällä viikolla oli jälleen täysikuu. Olen viettänyt pari päivää ihmetellen, mikä siinä voi olla, että niin monet nukkuvat huonosti täydenkuun aikaan. Minä kun nukun täydelläkuulla paremmin kuin tavanomaisesti. Tämä ei voi olla kiinni vain siitä valosta, sillä monet nukkuvat kuitenkin kesäisin aivan sujuvasti. Kuun valo on kuitenkin aivan eri värinen kuin auringon lämmin keltainen. Kuun valo saattaa olla kelmeimmillään jopa sininen. Mietinkin sitten, että voikohan kyseessä olla jonkinlainen reaktio väärän väriseen valoon. Minulle tuo kelmeä kuun valo tuntuu sopivan oikein mainiosti. Se tekee varsinkin talvi-illoista satumaisen värisiä. Aamulla taivasta koristi täysi ja punainen kuu. Valo oli kaikenkaikkiaan sarastavan auringon punertavaksi värjäämä. Jäin miettimään aika pitkäksi toviksi, että kuinkahan moni kanssamatkustajistani bussissa osasi arvostaa tuota kovin kaunista aamua.
Aamut tuntuvat niin paljon pehmeämmiltä, kun luonto herää hiljalleen samaan tahtiin itseni kanssa. Värit kirkastuvat nousevan auringon lämmösssä vähitellen. En silti voi väittää, että olisin aamuihminen. Hitaat aamut tuntuvat kaikkein parhailta, kun saa heräillä rauhassa, eikä sängystä tarvitse nousta välittömästi. Eikä se kellokaan soita aamulla, niin että säikähtäisi hereille. Eihän sen ole tuollaisina aamuina pakko soida ollenkaan.
Tämä aamu on kovin epätodellinen. En tiedä olenko hereillä, vai unessa. Pääni sisällä liikehtii ajatuksia, joista ei saa kiinni. Sumuisia tuntemuksia, jotka ajelehtivat utuisissa unelmissa. Hiljaisuus kasvaa pään sisällä, vaikka ympärillä hälyää. Olen paikalla, mutta en läsnä.
Jossain pimeydessä on kuitenkin valo. Pieni, mutta ihmeen sinnikäs. Se herättelee nukkuvan sielun pehmeästi, hiljalleen. Maalaa seinille leikkiviä valoja, värejä. Havahdun tuoksuviin tunteisiin. Elämä on nyt.
Se hiipii selustaan varjostamaan onneni hetkiä. Aina se on kulkenut mukana. Se massiivisen suuri pilvi, joka peittää aurinkoni. Se tuntuu viiltävänä kipuna. Kuristavana tunteena. Pitkin poskia valuvina kyyneleinä. Mutta aina se on ollut läsnä, vaikka ulkoisesti kaikki olisi näyttänyt hyvältä. Sisälläni silti on myrskynnyt.
Olen kuvitellut tuon kuuluvan yhteen onnen tai rakkauden kanssa. Kuvitellut, että rakkauden pitääkin sattua. Luullut, että on pakko uhrata itsensä ahneuden alttarilla, jotta voisi tulla arvostetuksi. Vaikka sitten rikkoisikin itseään vastaan. Vain miellyttääkseni muita, olen tehnyt itseni pahoinvoivaksi. Vaikka oikeastaan ainut, jota minun kuuluisi erityisesti haluta miellyttää, olen minä itse. Aidosti ei voi miellyttää muita, jos vihaa ja halveksuu itseään.
Muistan ne tunteet, joita minussa heräsi, kun tein asioita muiden vuoksi. Asioita, jotka rikkoivat minua itseäni vastaan. Tunsin itseni vastenmieliseksi, halveksin koko toimintamallia, kun sisimmässäni ymmärsin, ettei tuolla tavoin voi saavuttaa aitoa arvostusta. Sitä kun ei voi ostaa.
Vihdoin minä sen näen. Ei sen ole tarkoitus kulkea mukana. Se ei kuulu rakkauteen, eikä onneen. Se tuottaa vain pelkotiloja, joilla ei ole sijaa onnessa. Rakkauden pitääkin tuntua vain hyvältä.
Pilvilinnoja. Niitä minä olen itselleni rakentanut. Koska reaalimaailma ei ole miellyttänyt, olen paennut pilvilinnoihin. Olen tehnyt todellisuuspakoilusta taiteenlajin. Minun oma sisäinen maailmani on pehmeämpi kuin kylmä todellisuus.
Luon mielikuvista itselleni kodin. Sinne metsän keskelle, missä tuoksuu kesäsateelta. Minä luon sinne pesäpaikan, jossa kaikki on kaunista. Puutarhaani istutan tuoksuvia puita ja pensaita, joista kesällä kerään hedelmiä ja marjoja. Peltoni täytän yrteillä, juureksilla ja kasviksilla. Herkimmille nostan pihaani lämpimän kasvihuoneen. Ja siihen aitaukseen siinä pihalla, siihen tulee säyseitä eläimiä. Ylämaankarjaa ja islanninhevosia.
Hirsistä rakennetussa talossa tuoksuu lämpö ja rakkaus. Elävä tuli lämmittää tupakeittiössä leivinuunin ja kirjastossa takan. Talossani on kaikelle paikkansa. Elämän joka osalle oma tilansa. Minä luon tunnelman huoneisiin kynttilöillä ja tuoksuilla. Tuoksuilla suoraan luonnosta, aitoa puuta olevista huonekaluista ja leivinuunissa hitaasti kypsyvistä ruuista.
Kirjastossa hyllymetreittäin kirjoja, myös niitä, jotka olen itse täyttänyt. Lattialla paksu, pehmeä matto, joka lämmittää varpaita. Takkatulen lämmössä huopaan kietoutuneena voi tunnelmoida hyvän kirjan, musiikin ja viinilasin kera. Tumman viinin väriset samettiverhot luovat pehmeän hämärän, jossa elävän tulen luomat varjot leikkivät seinillä.
Tupakeittiössä massiivipuisen ruokapöydän ympärillä on hyvä kokoontua syömään yhdessä. Ruokaa, joka on valmistettu rakkaudella, oman puutarhan ja pellon rakkaudella kasvatetuista tuotteista.
Makuuhuoneen vuoraisin pehmeäksi, untuvapeittein ja paksuin matoin. Lämpimässä ja pehmeässä on hyvä vajota uneen luomaan uusia haavekuvia.
Öitä tuossa maailmassa valaisee kirkas tähtitaivas, jota tässä elämässä olen oppinut kaipaamaan.
Eilen uskaltauduin kiertelemään Tampereen keskustaan alennusmyynteihin kauppoja aivan itsekseni. Tarkoituksenani oli etsiä joogamatto treenaamista varten, toivon mukaan alennettuun hintaan. Tämä kuitenkin jäi haaveeksi, sillä vaikka tuntuukin olevan muoti-ilmiö nuo jooga-ish treenimuodot, niin alennukseen noita mattoja ei ole saatu. Stadiumista löytyi kuitenkin täydellinen angstipipo, jollaista olen metsästänyt aika pitkään kadotettuani edellisen joskus puolisentoista vuotta sitten. Tämäkään tuote ei ollut alennuksessa, mutta poikkeuksellisesti halvempi, kuin useimmat niistä, jotka olivat. En ole kovin hyvä alennusten metsästäjä. Ensi viikolla yrittänen visiittiä Lielahden Budget Sportiin, missä (toivottavasti) on joogamattoja tarjolla ei-aivan-niin kalliiseen hintaan, Idioottiparkissa oli, mutta silloin jäi ostamatta, kun tuli kiireehkö. Saas nähdä miten käy.
Treenaamisesta puheenollen. Olen onnistunut aika lailla käymään salilla noin kolme kertaa viikossa. Enimmäkseen olen käynyt melko kevyillä tunneilla, kuten pilateksessa ja bodybalancessa, joista pidän aivan huomattavan paljon (joogaan olen toistaiseksi päässyt vasta kerran, joten siihen en osaa ottaa vielä niin hyvin kantaa). Silti tämä on johtanut siihen, että olen havainnut itsessäni lihaksia, joiden olemassa oloa en ole aikaisemmin tuntenut. Lisäksi nuo tunnit tekevät hyvää muun muassa minun olemattomalle tasapainolleni. Olo on kaiken kaikkiaan parempi jo näinkin lyhyen ajan jälkeen, toivottavasti tämän sortin flow pysyykin päällä. Mahdun myös melko mukavasti niihin pienimpiin farkkuihin, jotka ostin silloin, kun viimeksi eksyin ostoksille. Toisin sanoen ne istuvat paremmin kuin aikaisemmin. Treenin jälkeen on mitä mahtavinta käydä vähän saunomassa, kun sali sellaisenkin mahdollisuuden tarjoaa.
Ostoskeskukseen eksyttyäni navigoin vähin äänin ulos, ihmisiä parveili siellä iltapäivän tunteina sietokykyni ylittävä määrä. Ostokset eivät suinkaan tässä vaiheessa olleet ohitse. Suuntasin ensin Swamp Musiciin, joka on aika lailla vakiintunut paikkani käydä lippuostoksilla. Keikkalippu, joka tällä kertaa oli kyseessä, ei kuitenkaan ollut itselleni. Olen itse nimittäin menossa raportoimaan tuota keikkaa Kaaoszinen piikkiin. Jaa, että millekä keikalle? Devin Townsend Project saapuu maaliskuun 13. päivä Tampereen Pakkahuoneelle, ja ostin lipun mukaan lähtevälle avecilleni "joululahjaksi". Vähän se on myöhässä, mutta parempi kai näin, kuin ei ollenkaan? Keikkaraportointi on aina ollut mielestäni varsin mukavaa, ja hyvässä seurassa keikkailu on aina parasta. Lisäksi Devinin pariinkin otteeseen aikaisemmin todistaneena voin sanoa, että odotukset saavat olla korkealla. Tähän asti keikat ovat olleet keskimäärin täyttä timanttia. Keikoista tulikin mieleeni. Tässäkin kuussa tapahtuu. Alcest esiintyy Klubilla 26.1. mukanaan The Fauns ja Hexvessel. Tunnelma on varmasti punaviinilasiin itkettävä, kun näenAlcestinensimmäistä kertaa livenä aivan omalla keikallaan, eikä jonkun lämmittelijänä tai festivaaliympäristössä. Tämän kunniaksi tilasin itselleni Levykauppa Äxän kautta lisää musiikkia. Alcestintuleva levy "Shelter" on odotettavissa kotiin julkaisupäivänä 17.1. tupla-CD-versiona, kirjan kera. Tuota ennen on saapumassa kahden levyn verran Hexvesseliä, pitkäsoitto "No Holier Temple" ja MCD "Iron Marsh". Tiedänpä mitä kuuntelen lopun kuukautta. "Shelter":iltä on tähän mennessä julkaistu kaksi biisiä, "Opale" ja "Délivrance", joiden perusteella on lupa odottaa eteeristä tunnelmointia ja mystistä, sumuista kauneutta. Varsinkin "Délivrance" tuntui usvaisen lämpimältä, kuin merenranta kesäyönä. Aivan kuin kotiin olisi tullut. Hexvessel sitä vastoin tuoksuu tumman vihreälle, metsälle ja sammalelle, vaikka utuiselta sekin tuntuu. Mystiikka on vahvasti läsnä, mutta metsään ei silti eksy. Itsehän tosin olen aina ollut metsässä kotonani, joten on ehkä aivan luonnollista, että tämäkin maisema tuntuu tutulta. Metsän ja merenrannan kohtaamisesta tulee varmasti varsin mielenkiintoinen ilta. Tähän loppuun tarjoilen maistiaiseksi viisun Hexvesseliä tuolta mainitsemaltani pitkäsoitolta. "Sacred Marriage", olkaa hyvät.
Illuusio. Ympäröivä maailma, aistiharha. Totuus on pääni sisällä. Minä tunnen eläväni eri universumissa kuin muut. Hiljaisuus, jota ei sitten ole kuitenkaan. Veri kohisee suonissa, sydän lyö kiihtyneenä. Hengitä, käsken itseäni. Katson ympärilleni. Kaupunki on autio. En halua kohdata tänään ketään. Pimeys, rauhoittava, kotoisa, pimeys.
Sytytä minulle pimeyteen kynttilä. Puhu minulle hiljaa kauniita sanoja. Opeta minut katsomaan valoihin. Tee minulle illuusiosta totuus. Anna aistiharhalle konkreettinen olomuoto. Murra oman maailmani muurit, tuo minut tähän maailmaan.
Sisällytä minun universumini tähän maailmaan, että näkisin muidenkin totuuden. Sinun totuutesi.
Myrskyissä on hankala seilata, varsinkin pienellä veneellä, joka vuotaa. Tämä pätee ihan yhtälailla myös tunnekuohuihin, joissa pieni sekainen mieli koittaa päästä satamaan asti. Tuntuu siltä, että olen liian monta kertaa yrittänyt seilata vastatuuleen. Historia on hyvin tehokkaasti toistanut itseään. Lupasin jo itselleni, että en koskaan enää luovu suojamuureistani, kun pettymyksiä on osunut kohdalle niin usein.
Kuitenkin sydän on hölmö ja toivoo, vaikka järki kuinka huutaisi vastaan. Vähän turhan usein on järki päässyt kuittaamaan sydämelle, että "mitäs mä sanoin". Tästäkin huolimatta sydän näyttää olevan vahvempi kuin uskoisi. Kovin usein puhutaan sydämen särkymisestä. Mutta se on ihmiskehon vahvin lihas, eikä suinkaan niin herkkä ja särkyvä kuin annetaan ymmärtää. Aina sydämen särkymisen jälkeen kestää kotvan kerätä itsensä, mutta yleensä se ei kuitenkaan ole lopullista.
Muurien tuijottaminen yksin sisäpuolelta on kuitenkin turhauttavaa, yksinäistä ja koleaa. Tulkoon sitten myrskyjä tai karikoita. Minä en enää viihdy yksin muurieni keskellä. Kudon veneeseeni unelmista ja haaveista purjeen, joka sekin on kestävämpi kuin uskoisi. Pilvilinnakin hajoaa tuulessa, mutta kasvaa aina uudelleen. Vuotavan veneen voi tilkitä rohkeudella ja rakkaudella. Jos koskaan ei uskalla, ei voi saavuttaakaan mitään.
Lopuksi vähän tunnelmointia. Alcest saapuu kuun loppupuolella Suomeen, jopa Tampereelle, itsehän olen menossa sinne ja odotan jo kovasti sitä, että näen bändin ensimmäisen kerran headlinerina. Kyseisen illan lämppäritkin (Hexvessel, The Fauns) vaikuttavat lupaavilta, joten illasta lienee tulossa erinomainen.
Useammin kuin kerran olen purkanut ajatuksiani paperille vain huomatakseni, että en kuitenkaan saa siirrettyä sitä tähän bittitodellisuuteen. Nyt voinen kuitenkin kietoa viimeisen kuukauden pakettiin, kun on siirrytty jo uuden vuoden puolelle.
Itsenäisyyspäivän aattoa vietin "perinteisesti" kaverin luona Hämeenlinnassa, tämähän oli siis toinen kerta. Illan teeman piti olla punaviini, mutta aikataulullisista syistä jouduimme tyytymään "vain siideriin". Kyllä silläkin sai aikaan aivan kelpo tunnelman, vaikka punaviini olisi sopinut jotenkin luontevammin molempien ajatusmaailmaan. Musiikki soi ja syötiin hyvin, tein chili con carnea, erinomainen ruoka siitä, että se muun muassa valmistuu helposti ja sitä tulee paljon, joten siitä riittää syötävää useammaksi kerraksi tai useammalle ihmiselle. Puhuttavaa oli niin kovin paljon ja siihen käytettiinkin suuri osa illasta. Käytiin yöllä vähän seikkailemassa ulkoilmoissakin, vaikka lumesta ei ollut kuin kalpea aavistus viimevuotiseen verrattuna. Havaitsin myös, että tuo niin kovin blackmetallinen ystäväni pitää Kentistä. Hämmennyin melko massiivisesti, mutta siitähän sitten saatiin melko pitkään kestänyt musiikillinen teema, joka miellytti molempia. Ystävät, joiden kanssa voi aina nähdessä "jatkaa siitä mihin viimeksi on jääty", ovat kyllä painonsa arvoisia kullassa ja timanteissa, tai itseasiassa kalliimpia. Vaikka näkisi kuinka harvoin, tietää silti lähes sanomatta, mitä toisen päässä liikkuu.
Sain tuossa joulun alla kaverilta 12 päivän passin kuntosali GOGO:lle. Tästä oli seurauksena se, että liityin sinne sitten jäseneksi, kun passin sai vaihtaa ilmaiseen liittymiseen, joka muuten olisi kustantanut 100 euroa. Näinä muutamana kertana kun nyt olen siellä käynyt, olen todennut, että treenaamisesta tulee edelleen hyvä olo ja olen myös ihastunut joogaan ja bodybalanceen aivan valtavasti. Treenin jälkeen voi myös käydä saunassa, mikä on kerrassaan mainiota. Sauna nimittäin tuntuu helpottavan seuraavan päivän oloa melko paljonlaisesti. Ei tule niin suuria kiputiloja, kun käy rentoutumassa saunassa treenaamisen jälkeen. Sauna on muutenkin ihan taivaallinen asia.
Ennen joulua kävi sisko kylässä, tällä kertaa siis ihan sukua oleva sisko. Kyseisen viikonlopun teema oli Hobitti. Perjantaina käytiin ulkona syömässä, tämä kuului olennaisena osana saamaani "lahjakorttiin". Kyseinen kortti oikeutti yhteen leffalippuun ja yhteen ateriaan vierailun aikana. Syömisen jälkeen siirryttiin sitten tänne kotopesään katsomaan Hobitin ensimmäistä osaa. Voimat loppuivat vaan kesken välissä ja oli pakko mennä ottamaan unta. Leffa jatkettiin näppärästi loppuun seuraavana aamuna ennen kuin siirryttiin teatteriin katsastamaan Hobitin kakkososaa. Jätän spoilerit muille, joten tyydyn toteamaan, että elokuva oli kovin sievä ja lohikäärme oli vakuuttava (git me one, right now, please!), mutta edelleen olen sitä mieltä, että Hobitin kokoisen kirjan olisi aivan hyvin saanut yhteen elokuvaan. Seuraavaa osaa saakin sitten taas odotella vuoden. Hmh. Todennäköisesti silloinkin kyllä pidetään siskon kanssa teemaviikonloppua, kuten on käynyt tavaksi tässä jo jokusen vuoden ajan. Aikaisempina vuosina on katsottu Sormusten Herroja maratonina. Kohta alkaa tarvita useamman päivää tähän suoritukseen, jos aikoo jatkossa katsoa sekä Hobitit, että Sormusten herrat peräkkäin. Noita paria leffaa katsellessa kyllä hiipi mieleen, että pitäisi varmaan lukea uudemman kerran tuo kirjanen.
Tuohon vierailuun omanlaisensa lisäjännitteen loi semmoinen pieni tosiasia, että tuon ensimmäisen illan aikana mukana liikuskeli muuan avec, josta en vielä tuossa vaiheessa ollut suuremmin ollut kertoillut monellekaan taholle. Sittemmin olen tehnyt asiasta julkisempaa tietoa, myös muulle kotiväelle. On kyllä todella hämmentävä tunne, kun huomaa toisen olevan täydellinen, kerta toisensa jälkeen. Epätodellinen olo, mutta kovin onnellinen. Tuntuu huomattavan hyvältä tämä elämä nyt.
Joulunkin tuo mainittu avec oli täällä minun ja kämppikseni kanssa, vaikka alunperin oli tarkoituksensa mennä omaan kotipuoleensa käymään, mutta saikin sitten kevyen rupeaman ylitöitä, niin jäi tänne. Joulutunnelma kyllä vähän puuttui varmaan kaikilta (ehkä suurimmalti osin sen takia, että täällä on mustaa ja pimeää), mutta tunnelmavaloja ja kynttilöitä oli ainakin luomassa yritystä. Ruoka ei ollut kaikilta osin aivan perinteinen, mutta hyvää siitä tuli kuitenkin. Aatonaattona valmistettiin jo uunikala, joka sitten hengitettiin aivan huomaamatta yhdellä istumalla. Samaa vauhtia laitettiin jääkaappiin tekeytymään rommigraavi, jota syötiin sitten jouluaterian alkuruualla mädin, sipulin ja smetanan kanssa, kuohuviinin kera. Kala onnistui kummassakin tapauksessa erinomaisesti, vaikka nyt itse sanonkin. Pääruuaksi oli aattona hirven ulkofilee pihvejä ja joulupäivänä hirvipataa. Näiden lisäkkeeksi olin valmistanut itse lanttu- ja porkkanalaatikkoa sekä hunajapaahdettuja porkkanoita ja palsternakkaa. Ainut minkä kanssa mentiin siitä missä aitaa ei ole, on rosolli, aivan kaikkea kun ei vaan jaksanut vääntää itse. Jälkiruuaksi oli sitten valikoima juustoja ja hedelmiä. Vähän portviiniä viereen ja ollaan täydellisen äärellä. Tosin portviini on erinomaista myös joulutorttujen kanssa, joten niitäkin oli sitten pakko saada, vaikka tiesin, että niistä tulee kipeäksi. Joulu on kuitenkin vain kerran vuodessa, onneksi.
Vuotta vaihdettiin sitten kaverin luona Kalevassa. Paikalla oli muutama tuttu ja muutama vähemmän tuttu sekä jokunen ventovieras. Alkuillasta pelailtiin Buzzia. Kämppikseni kanssa pelattiin ensimmäinen rundi tiiminä. Ja minkälainen tiimi me oltiinkaan! Tämän jälkeen pelailin pari kierrosta yksinäni saunan lämpiämistä odotellessani. Ja sitten kun onnistuin voittamaan niilläkin kerroilla, lupasin etten pelaa enää, niin muillakin on mahdollisuuksia. Tein sitten taktisen poistuman saunaan, missä vietinkin aika pitkän aikaa, välillä toki piti käydä viilentymässä parvekkeella ja juomassa vähän kylmää valkoviiniä. Saunomisen jälkeen loppuilta meni melko lailla kosteissa merkeissä. Puolilta öin korkkasin vielä kuohuviinipullon, joka sitten jaettiin koko ryhmän kesken, mitä meitä siellä sitten enää oli paikalla. Seuraavan aamun herääminen oli vähän hämmentävä. Löysin itseni nimittäin wc:n lattialta. Olin nähtävästi kieltäytynyt liikkumasta sieltä pois yöllä, joten olin saanut sinne kaverikseni tyynyn ja peiton. Lämpimän saunan jäliltä siellä oli jopa huomattavan miellyttävä nukkua, joten pysyttelinkin siellä sitten aamuun saakka. Tämä päivä on sitten mennyt mukavasti lähinnä sohvan nurkassa kokkiohjelmia ihmetellessä. Ja syödessä.
Paitsi tuossa illan aikana siirryin sitten kirjoittamaan ja kuuntelemaan Kentiä. Kevyestä ikävästä kärsivänä muuan biisi kirvoitti jostain jotain suolavettä silmäkulmiin. Tässäpä se.
Kokonaisuutena ajatellen, viime vuosi oli todella hankala monelta osin. Onneksi se tuntui helpottuvan loppua kohden. Toivottavasti tästä tulee helpompi ja kokonaisuutena parempi vuosi. Kiitos kaikille niille, jotka olette elämääni helpottaneet tuon viime vuoden aikana. Olette tärkeitä. <3 Lupaan tänä vuonna pitää itsestäni parempaa huolta.
