Luova hulluus

Vaikka minulla on tässä kesken sarja harrastuksista kertovia tekstejä, on pakko poiketa sivuraiteelle. Henkinen pikkusiskoni lähti syyskuussa jälleen vuodeksi opiskelemaan Canterburyyn. Tänään keskustelimme aiheesta mielenhäiriöt ja luovuus, sillä hän oli käynyt luennolla ja seminaarissa, joka käsitteli näiden yhteyttä. Luennoilla oli näytetty sarja animoituja lyhytelokuvia erilaisista mielenterveydellisistä ongelmista ja hän lähetti minullekin linkin aiheesta. Jaan sen nyt arvon lukijoideni kanssa tässä näin:
http://animatedminds.com/the_films/

Olen usein miettinyt luovuuden ja mielenterveysongelmien yhteyttä. Eikä vähiten sen takia, että olen itse ollut kirjallisesti taiteellinen enimmän osan elämästäni ja niin kovin usein lukenut erityisesti runoilijoiden olevan alttiita mielenterveyden häiriöille.

Noita animaatioita katsoessani löysin osasta yhteyksiä omaan elämääni ja tajusin kuinka monisanaisesti itse olen kuvaillut ongelmiani. Samalla tajusin, kuinka monin eri tavoin asiat voi kuvailla… tai vastaavasti ymmärtää. En nimittäin usko, että kukaan pystyy ymmärtämään aivan täysin kenenkään muun ongelmia, sillä kaikki kommunikaatio sisältää aina vähintään kaksi ihmistä, kertojan ja vastaanottajan (jälkimmäisiä voi toki olla useampia). Tämä tarkoittaa kuitenkin, että ongelmista puhuttaessa vastaanottajalla pitää olla edes jonkinlainen näkemys siitä, mitä toinen on käynyt läpi, jotta hän voi ymmärtää mistä on kyse.

Useimmat animaatioista puhuneista henkilöistä käyttivät tuntemuksistaan hyvin värikkäitä ilmaisuja. Kuvailivat hyvin yksityiskohtaisesti sitä, miltä se tuntuu, kun ympäristössä ei ymmärretä. Animaatioissa käydään läpi niin Aspergerin syndroomaa, OCD:ta kuin paniikkihäiriöitä ja maanis-depressiivisyyttä. Oli hyvin kiinnostava huomata, kuinka vangitsevasti nämä ihmiset pystyvät kuvailemaan oloaan sanallisesti. Animaatio tuntui olevan lähinnä tuki sanalliselle viestille. Tämäkin toki saattaa olla jälleen vastaanottajan mielessä, mutta itselleni tärkeämpää oli kuunnella ihmisen viestiä, kuin katsoa sitä animoituna. Animaatioita kuulemma käytettiin sen vuoksi, etteivät kenenkään sympatiat kohdistuisi vain yhteen persoonaan. Itse olen sitä ihmisryhmää, joka itkee silmänsä punaisiksi fiktiivisistäkin animaatioista, voinette arvata lopputuloksen tässä tapauksessa.

Ilmaisujen vaihtelevuus ja värikkyys kiinnitti ainakin oman huomioni. Esimerkiksi paniikkihäiriöissä (erityisesti sosiaalisten tilanteiden pelossa) ja maanis-depressiivisyydessä on kliinisesti kuuleman mukaan samoja oireita, mutta nämä ihmiset saivat ongelman fokuksen kohdistumaan aivan eri asioihin. Paniikkihäiriöiselle ongelma tiivistyy matkaan pienemmästä ahdistuksesta suurempaan, kun maanis-depressiivisellä maailma on vuoroin valoa ja vuoroin tyhjyyttä.

Olen aikaisemmin katsonut videon masennuksesta, joka vertasi oloa suureen, mustaan koiraan. (Video löytyy täältä http://youtu.be/XiCrniLQGYc) Koiraan, joka kasvaa ja vaatii aikaa, kunnes ei muuta enää jaksa, kuin kantaa sitä mukanaan kaikkialle… tai lopulta ei jaksa edes poistua kotoaan. Tämä on itselleni tutuin tunne, sillä vietin viime vuodesta suuren osan sairaslomalla tämän asian kanssa.

Pelkäsin ihmisiä, pääasiassa sen vuoksi, että uskoin heikkouteni näkyvän päälle päin. Tämän vuoksi en halunnut poistua kotoani. Tästä löytyi yhtymäkohta paniikkihäiriöstä kertovaan videoon. Samoin ymmärsin sen tyhjyyden tunteen, joka maanis-depressiivisellä persoonalla on ilman valoaan. Kuitenkin nämä kaikki kuvaukset ovat jotain aivan muuta, kuin mitä itse olen kirjoittanut omista pimeistä hetkistäni. Pahimpina aikoina olenkin käyttänyt kirjoittamista purkamaan pahaa oloani paperille, kertomatta tuntemuksistani kenellekään. Useimmat ovat edelleen tallessa, mutten pidä niitä taiteellisesti kovin lahjakkaina, pikemminkin kyse on ajatusoksennuksista. Toisaalta sekin on silloin palvellut tarkoitustaan ja helpottanut pahaa oloa vähintään vähän.

Luennolla oli kuuleman mukaan otettu esiin myös se, ettei noista animaatioista oikein kaikki pitäneet, koska niistä tuli paha olo. Paha olo, koska niissä ei ollut onnellista loppua. Onnellinen loppu on kuitenkin mielestäni Hollywoodin aikaansaama illuusio, johon elävä elämä ei kovin helposti taivu. Mielenterveyden ongelmat eivät poistu, niiden kanssa oppii vain elämään. Lääkkeillä ei poisteta näitä ongelmia, niitä lievennetään. Edes terapialla ei poisteta ongelmia, vaan helpotetaan ihmisen mahdollisuuksia tulla toimeen itsensä kanssa. Lääkäreilläkin tuntuu tosin olevan näistä eroavia mielipiteitä, joten mikäpä minä olen sanomaan, kun olen itse vain ongelmainen.

Toisaalta aina voidaan kysyä sitä toistakin kantaa… Onko ongelma niissä, jotka eivät näe, vai niissä jotka näkevät? Mielestäni liian monet ottavat totuudet annettuina, eivätkä kyseenalaista mitään. Asiat voisivat olla toisinkin.

Kaiken tiivistää melko tehokkaasti kotimaisen Stam1nan kappale, josta lainasin otsikkoni. Kurkottakaa ja kuunnelkaa.

No Holier Temple

Kun on kotoisin keskeltä metsää, sinne huomaa kaipaavansa erityisen voimakkaasti niinä hetkinä, kaupungin valot himmentävät tähdet lähes näkymättömiin. Tähtien valossa on jotain rauhoittavaa, samoin kuin metsän tuoksussa ja siinä, että ympäröivät äänet eivät häiritse. Kerrostaloasuminen ei ole häiriöaltista ihmistä varten. Tarvitsen täällä kaupungissa ollessani hyvin usein ympärilleni ääniä, joilla peitän ulkoa tai naapureista kuuluvaa hälyä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kotona ollessani kuuntelen lähes tauotta musiikkia tai pidän televisiota päällä taustahälynä.

Kävin taas viime viikolla vanhempieni luona maalla ja huomasin, ettei jatkuvalle taustahälylle ole siellä tarvetta. Tuuli puhaltelee puissa, linnut laulelevat pihalla ja liikennettä ei juurikaan ole. Saati sitten seinänaapureita. Hiljaisuus on täynnä ääniä, mutta mikään ei häiritse.

Puusauna on taas aivan oma lukunsa. Vaikka mikä tahansa sauna rentouttaa ja tuntuu hyvältä, vain oikea puusauna tuntuu ja tuoksuu aidolta saunalta. Onneksi maalla pääsee aina pienen vihjeen jälkeen oikeaan saunaan. Vihjeeksi riittää yleensä huomautus metsään menosta ja kylmästä. Tai ylipäätään vihje oikeasta saunasta, jollaiseen kaupungissa ei pääse.

Metsäänhän mennään uhmaamaan hirvikärpäsiä ja märkyyttä, jotta voi löytää luonnon tarjoamia antimia. Keväällä ja alkukesällä metsä tarjoaa luontoyrttejä, joita tänä vuonna ehdin kerätä valitettavan vähän. Ensi vuonna pitänee ottaa tähän enemmän aikaa, erityisesti nokkonen ja vuohenputki ovat erinomaisia myös kuivattuina. Myöhäisemmän kesän antimia ovat sitten marjat, joita on pakastin edelleen puolillaan, joten en niitä lähtenyt edes etsimään. Se, mitä itse olen eniten aina vailla, ovat sienet. Tänä vuonna ostin jopa pari uutta sienikirjaa, jotta oppisin tunnistamaan ja käyttämään uusia sieniä. Tuloksena on ollut pakasteena runsas määrä tatteja, lampaankääpää ja vähän orakkaita, perinteisten suppilovahveron ja kantarellin kavereina. Lisäksi valmistin ensimmäistä kertaa eläissäni sienipikkelsiä, omat purkkinsa sain aikaan karvarouskuista, lampaankäävästä ja suppilovahveroista. Piirakkaa ja keittoja on kokeiltu jo lampaankäävästä ja suppilovahveroista. Tuoreeltaan kokeiltiin keitossa myös piispanhiippaa, joka ainakin Avecin mielestä oli herkullista. Keväällä voisi koittaa, jos muuan hakkuualue tarjoaa korvasientä tai huhtasientä…

Maalla näkee luontoa muutenkin lähempänä. Kerrostaloissa kun ei hyväksytä esimerkiksi lintujen (talvi)ruokintaa, niin ei kohtaa edes myöhäismuuttajia. Maalla vieraillessani näin järripeippoja, joita en ole kaupungissa kohdannut koskaan. Puuhiip.. *ahem* puukiipijäkin esittäytyi useampaan otteeseen. Sellaisen tosin kohtasin Suolijärvellä lenkkeillessäni ihan vasta tällä viikolla. Samaisella lenkillä havaitsin myös pyyn, jostain kumman syystä mukana ollut koira ei sitä huomannut, vaikka pulujen, varisten ja sorsien perään olisikin menossa. Ainut "erikoisuus", joka täällä on tullut vastaan, jota en ole tuolla maalla koskaan kohdannut on taviokuurna. Tänä vuonna on taas niin massiiviset määrät pihlajanmarjaa, että niitä voinee odotella näkyville, mikäli tulee tarpeeksi kylmä. Keväällä suunnittelin ottavani säännöllisemmin välein suuntaa ainakin Iidesjärven lintutornille, jotta saan lintuhavaintovihkoni hyvään alkuun. Pitänee myös vierailla tässä lähimaastoissa luontopoluilla, jos vaikka..

Metsästä on tehty paljon myös psykologisia tutkimuksia. Ihmiset, jotka asuvat lähempänä metsää, tuntuvat voivan paremmin kuin kaupunkilaiset. Tätä on tutkittu sekä maalta kaupunkiin, että kaupungista maalle muuttavien suuntaan. Kaiken kaikkiaan ihmiset, jotka asuvat lähempänä metsää kuuluvat voivan paremmin. Tämä selittänee senkin, miksi itse viihdyn näin kaupunkiasujana huomattavan hyvin Hervannassa. Tässähän on metsä aivan kivenheiton päässä kotoa. Ja järviäkin riittää aivan jaettavaksi asti.

Kaikkein tärkeinhän metsä on ihmisille, joille luonto on osa uskontoa. Perinteinen suomalainen usko on elänyt huomattavassa määrin karhun vuoden kierron mukaan. Tämä kävi huomattavan selväksi jokunen vuosi sitten, kun vierailin Vapriikin karhunäyttelyssä. Luontoa kunnioittavia uskonsuuntia on edelleenkin melkoisesti… suomalaisilla on omansa, aasa-uskoisilla omansa, kelteillä edelleen omansa.. Kelttien Samhain on alkutekijä nykyjään vallitsevalle Halloween-ilmiölle. Sillä on tosin aika vähän nykyään enää tekoa alkuperäisen Samhainin kanssa.

Otsikkoa kunnioittaen on kuitenkin jaettava merkinnän loppukaneetiksi Hexvesselin musiikkia, levyltä "No Holier Temple". "Woods To Conjure", olkaa hyvät!

Tanssia tähtien alla

Harrastukset pitävät mielen virkeänä, sanotaan. Itse olen huomannut tarvitsevani harrastuksia useammalta osa-alueelta, jotta mieli ja keho pysyvät toistensa mukana. Ja mikä jännittävintä, tuntuu siltä, että ensin täytyy vain pakottaa itsensä tekemään asioita, jotta saa päänsisäisen toimintansa taas aktiivisemmaksi.

Väkisin ei tosin voi tehdä ihan mitä tahansa. Esimerkiksi kaikki taiteelliset aktiviteetit vaativat inspiraation. Olenkin sitten aloittanut fyysisten aktiviteettien kanssa ja tulokset alkavat jo näkyä. Ei niinkään vielä fyysisenä kehittymisenä, vaan pikemminkin henkisten voimavarojen lisääntymisenä. Tämän seurauksena olen saanut inspiraatioita kirjoittamisen ja kuvataiteiden puolella.

Vapaaehtoinen kirjoittaminen vaatii aina tietyn flow'n. Siitä johtuvat nämä varsin taajaan toistuneet tauot blogin sisällössä. Omien projektien kirjoittaminen vaatii myös aikaa ja ajatustöitä, joten kirjoitustöissä oleminen vähän haittaa sekin tätä harrastusta. Luovuus kun ei kasva puussa. Ainakaan yhden laatuinen sellainen.

Tämän vuoksi olenkin kehittänyt toisen tavan kanavoida luovuuttani. Vaikka lahjakkuuteni ei ehkä päätä huimaakaan, teen kuvataidetta. Aivan omalla tavallani. Osa on aivan tavallista maalaustaidetta ja osa on lähempänä askartelua, sillä rakennan tauluja hyvinkin sekalaisilla tekniikoilla. Olen ihastunut noihin sekatekniikoihin erityisesti viimeaikoina. Ideoita syntyy helpommin ja ne ovat toteutettavissa yleensä melko helposti. Olkoonkin, että sekatekniikkataulun tekemiseen menee yleensä kaikkien välivaiheiden kera pidempi aika kuin perinteiseen akryylimaalaukseen, joita myös olen tehnyt varsin paljon. Useimmat tauluistani ovat menneet suoraan jollekin kaverille, joko lahjana tai pyynnöstä.

Inspiraatiota teksteihin ja tauluihin löytyy ympäröivistä asioista. Luonnosta, kirjoista, peleistä, televisiosta ja toisinaan ne ruokkivat jopa toisiaan. Olen nimittäin kehittänyt oikeastaan oman taiteenalansa siitä, että teen tauluja omista runoistani. Näitä on nyt kertynyt jo muutama. Mutta tässä malliesimerkkinä muuan yhdistelmä, joka on minulle henkilökohtaisesti varsin tärkeä. Tekstin luinkin itseasiassa tuossa kuun vaihteessa vapaalla lavalla aivan elävän yleisön edessä.

Siihen syvään turvalliseen pimeyteen

Sinä tulit sytyttämään valoja

Arka yöeläjä häikäistyi

Hämmennykseltään ei osannut edes etsiä varjoja

Valoissa leikkivistä väreistä niin viehättyi

Näki aivan uusia elämän sävyjä

Tahtoi kokea noita eri värisiä asioita

Tuoksuja, tunteita, ääniä

Kaikki oli niin kirkasta

Niin kaunista

Uudessa valossa näki niin paljon paremmin

Odottamattomia kokemuksia

Aivan lähellä

Ja sinä kuuntelit hiljaa 

Kun tuo outo olento kertoi tarinoitaan

Pimeään kiedotusta melankoliasta

Halustaan tanssia tähtien alla

Ja sinä ymmärsit

Vaikka lauseet eivät muodostuneet edes loppuun asti

Lukeminen on huomattavan usein katalysaattori omille teksteilleni. Erinomaisia ajatusten tuottajia ovat erityisesti Terry Pratchett ja Neil Gaiman. Fantasia toimii todellisuuspakona ja inspiraationa. Varsinkin, jos puhutaan runoudesta. Runouden luomiseen monestikaan ei tarvita kuin jokin huomattavan kaunis ajatus tai rivi, josta oma luomus saa alkunsa. Joskus riittää myös kaunis biisi. Sen kunniaksi tähän loppuun kaunista musiikkia Message To Bearsin muodossa. Muista harrastuksista jatkan myöhemmin, jottei tämä kirjoitus veny liian pitkäksi.

Nipotusbyrokratia ja holhousyhteiskunta

Tällä viikolla olen törmännyt varsin erilaisiin näkökulmiin suomalaisesta yhteiskunnasta ja siitä miten virkamiehet holhoavat (tai eriävän näkemyksen mukaan eivät holhoa) kansalaisia. Tämä keskustelu lienee ollut käynnissä koko sen ajan, kun rajoituksia ja säännöksiä kiristetään. Erityisen kovaa tämä tuntuu purevan alkoholipolitiikassa, mutta kyllä osansa saavat monet muutkin pienyrittäjät, jotka haluaisivat tarjota asiakkailleen parasta. Palaan näihin vielä myöhemmin.

Tänään nimittäin tuli facebookissa vastaan helsinkiläisen Ravintola Apéron jakama kuva, jossa otettiin kantaa alkoholin mainonnan rajoittamiseen entisestään. Harvoin on edes tässä maassa pyritty rajoittamaan kokonaisen toimialan mahdollisuuksia markkinoilla aivan tässä mittakaavassa. Kuva on alla.

"Nipotusbyrokratia" ja "Holhousyhteiskunta" kaksi sanaa, jotka saivat minut jakamaan tämän kuvan kavereilleni Facebookissa. En silti ole ollenkaan vakuuttunut, että koskaan käyn nauttimassa tuota luvattua viinilasillista.

Vasta muutama kuukausi sitten Pyynikin Käsityöläispanimon Vahvaportteri valittiin maailman parhaaksi Berliinissä. Tämä olut on niin kutsuttu vahva olut, mikä tarkoittaa, ettei sitä saa kuin ravintoloista, Virosta ja muutamasta valikoidusta Alkosta, joihin se on otettu tilausvalikoimaan. Kyseistä olutta ei siis saa käydä ostamassa kotiinsa edes suoraan panimosta paikanpäältä. Nyt, kun myös alkoholin mainostamista kiristetään, ei kuluttajille asti päädy tieto siitä, missä tämä on tarjolla. Melko surullinen kohtalo maailman parhaalle oluelle. 

Muualla Euroopassa samankaltaisia rajoitteita ei ole, ja kun otetaan huomioon Suomessa näkyvien ulkomaalaisten kanavien määrä ja siellä esiintyvien alkoholimainosten määrä, voidaan kysyä ihan perustellusti, miten tätä ulkomaisten oluiden mainostusta aiotaan rajoittaa? Vai onko sittenkin tarkoitus hävittää pienpanimot Suomesta kokonaan? Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtaja Rami Aarikka leikitteli viime viikolla ajatuksella, että tehtaan vesivarastona toimivan suuren Kukko-tölkin logon tilalle tyyliteltäisiin sana "Sensuuri". Nostan herralle hattua, jos tämän toteuttaa.

Yhtä hyvin voidaan kysyä, miten aiotaan saada aikaan facebookiin kielto, joka estää Suomen kansalaisilta alkoholituotteiden päivitysten jakamisen. En usko, että facebook suostuu moiseen, sillä asioiden jakaminen lienee sosiaalisen median pääasiallinen tarkoitus. 

Itse olen ihmetellyt sitä, miten hankalaksi mikään pientuotanto on tehty tässä maassa. Ellet sitten tee vain kotioloissa, itsellesi. Erinomainen esimerkki tästä on muuan kuopiolaisnaisen yritys saada valikoimiinsa hyviä gluteenittomia tuotteita. Tämä torpedoitiin siihen, että yrittäjän ystävätär olisi leiponut tuotteet kotonaan ja nämä kotona leivotut tuotteet olisivat vaatineet laboratoriotarkastuksen gluteenipitoisuuden toteamiseksi. Pienellä yrittäjällä ei ollut varaa kalliisiin testeihin. Hyvä idea jäi näin ollen hyväksi ideaksi. 

Vastaavaa on sattunut muidenkin elintarvikkeiden kohdalla. Suoraan tilalta ei esimerkiksi saa myydä kananmunia ravintoloitsijalle, sillä suurtalouskeittiöille ei saa myydä painoluokittelemattomia munia. Raakamaitoa myyvä tilapuoti ei saa myydä samaan maitoon leivottuja pullia. 

Muita järjettömyyksiä ovat olleet esimerkiksi:

Kalliossa ilmennyt taistelu Döner Harjun terassista. Kyseisessä ravintolassa aterioineena voin sanoa, että hienovaraisempaa terassia en ole kuunaan nähnyt. Meteliä siellä ei kukaan pidä, ihmiset ovat syömässä. Terasseista on taisteltu myös Tampereella jo useamman vuotta. Katsotaan mihin ensi vuonna päädytään.

Kielto myydä pesutuotteita asiakkaan omaan pulloon. Missään muussa EU-maassa tätä direktiiviä ei ole tulkittu näin tiukkapipoisesti. Asiakkaalle vain annetaan mukaan lappu, jossa on ostetun tuotteen tuoteseloste. Pakko on ihmetellä, että miten tämä oikeastaan poikkeaa siitä, että useissa pesuainepulloissa on suomalaiset käyttöohjeet ja sisällysluettelot nyt jo tarroina? (Nämä tarrathan siis kastuessaan tahmaantuvat ja muuttuvat lukemiskelvottomiksi, että se siitäkin sitten…)

Helsingin kauppahallien yhteydessä on puhuttu useampaankin otteeseen. Tänä kesänä kärsittiin huippuhelteistä, mikä tarkoitti sitä, että vanhat rakennukset kuumuivat lähes sietämättömiksi. Tilannetta yritettiin helpottaa pitämällä ovia auki, mikä tietenkin oli VÄÄRIN. Elintarvikehygienia kun saattaisi päästä kärsimään. Sillä ei suinkaan ole merkitystä, että ihmiset kärsivät mahtavaa nestehukkaa työpäiviensä aikana. Herää myös kysymys miten mikään pystygrilli voi pysyä toiminnassa. Pörräähän niidenkin ympäreillä puluja ja lokkeja. Aikaisempia ongelmia ovat olleet vierekkäisten ravintoloiden pöydissä ruokailevat ja juomailevat kaverit, joita ravintolat eivät voi valvoa, jos ruoka (tai juoma) viedään viereiseen pöytään.

Sitten oli se eriävä mielipide. Helsingin sanomien NYT-liite haastatteli kolmea virkamiestä heidän valvomistaan asioista; alkoholista, uhkapeleistä ja rakennusasioista. Miehet tuntuivat tosissaan uskovan, että rajoittaminen on ratkaisu kaikkeen ja kokivat roolinsa jotenkin joko sääntöjen laatijoina tai valvojina. Jopa erotuomareina. Sekä mainonnan että rahapelien mainonnan rajoitusta pidetään hyvänä asiana, mutta kumpikaan virkamiehistä ei tunnusta ulkomaisten toimijoiden vaikutuksia Suomessa. Sosiaalisen median kansainvälisyys on kaikissa kolmessa tapauksessa jätetty tyystin huomiotta. Lisäksi osa sääntöjä koskee vain kunnan omia työntekijöitä, kuten esimerkiksi tietöiden tekoaika aamuisin, joka on monien mielestä liian aikainen. Tätä perustellaan sillä, että työntekijät eivät olisi muiden toimijoiden tiellä. Yksityisten yrittäjien toimijat kuitenkin työskentelevät aivan normaalisti päiväsaikaan. Logic? I fail to see any. 

Mitäpä, jos annettaisiin ihmisille mahdollisuus itsenäiseen ajatteluun, ennen kuin aletaan keksiä rajoituksia? Vai oliko tämä nyt liian anarkistinen ajatus?

Tunnelmaan sopivaksi biisiksi valitsin tällä kertaa Green Dayn "Minorityn". Hyvää yötä ystävät. 

Sadetta Vapaalla lavalla

Viikko sitten ylitin itseni. Tein jotain, mitä en ollut kuvitellut tekeväni ikinä.

Vein runoni julkisuuteen. Ja itseni siinä ohessa. Suuren valmistautumisen ansiosta onnistuin keskittymään enimmäkseen teksteihini, ajattelematta sen suuremmin omaa olemustani tai yleisöä. Itsetietoisuus, perfektionismi ja itsekritiikki eivät tuollaisessa tilaisuudessa ole kovin hyviä seuralaisia. Valmistauduin tutustumalla omaan esiintymisjännitykseeni ja etsimällä keinoja, mitä asialle voi tehdä.

Esiintymisjännitys, tuo jokaisen taiteilijan olkapäällä istuva pikkupiru, on omalla kohdallani kasvanut astetta suuremmaksi möröksi, joka haittaa vähän muutakin kanssakäymistä. Sille on hieno psykologinen termi: "Sosiaalisten tilanteiden pelko". Syitä tähän on melkoisesti, mutta seuraukset on helpompi eritellä. En erityisemmin pidä uusiin ihmisiin tutustumisesta, virastoissa asioiminen on vastenmielistä, välttelen katsekontakteja kadulla kulkiessani jnejne. Ja sitten on se esiintymisjännitys.

Tosiasiahan on, että jos ei yhtään jännittäisi, ei koko esiintymisellä olisi mitään merkitystä ja näin ollen se kannattaisi suorilta jättää tekemättä. Kuitenkin liiallinen jännittäminen haittaa keskittymistä esiintymiseen. Oma jännittämiseni on pitkälti itsetietoisuuspohjaista. Kiinnitän elimistöni toimintoihin huomiota vähän liiankin kanssa ja hermostun sitten siitä, että huomaako joku muu sen. Tästä seuraa tietenkin jännitysoireiden paheneminen. Noidankehä on valmis.

Tajusin myös sen, että keskittymällä yleisöön, päädytään taas siihen, että mietin näkeekö yleisö jännittämisen. Joillekin yleisöön keskittyminen on varsin validi keino välttää jännittämisen ajattelua, mutta minulle tämä ei toimi, ainakaan vielä. Jossain myöhemmässä vaiheessa voinen yrittää vähän tutkia ihmisten reaktioita lavalta käsin, sillä olen kuitenkin salaa kiinnostunut ihmisten tekemistä tulkinnoista.

Näin ollen jää jäljelle enää keskittyminen käsillä olevaan asiaan. Tässä tapauksessa kyse oli runoista, joten varsinaista "asiaa" en voi esityksen sanoa sisältäneen. Keskityinkin ensimmäiset tekstit pääasiassa papereihini. Myöhemmin onnistuin sentään hetkittäin nostamaan katseeni, enimmäkseen kuitenkin seinään. Välillä vilkuilin paikalla olevien kaverieni suuntaan, mutta enimmän keskittymiseni suuntasin teksteihin. Olin nimittäin lähinnä lukenut tekstejäni pään sisäisesti. Tuollaisessa yhteydessä kun harjoittelu saattaa hävittää spontaaniuden ja luontevuuden.

Valitsin esitykseeni kuusi runoa, joissa oli tietynlainen draamankaari. Lisäksi valitsemani runot olivat sellaisia, joista itse pidän aivan erityisen paljon. Tässä niistä yksi.

Sinä yönä minä valvoin

Ja kuuntelin tyhjässä huoneessani

Miten sade takoi ikkunaa vasten

Kuin pyytäen päästä sisään

Kävelin ikkunan luo

Ja katsoin sadetta silmiin

Raotin varovasti ikkunaa

Ja sade lipui hiljalleen sisään

Pyysin sateen pöydän ääreen

Ja keitin meille teetä

Sade oli onnellinen

Niin harvoin hän kohtasi lämpöä

Hiljaa hymyillen 

Sade kertoi minulle tarinoita 

Taivaista, joita oli nähnyt

Meristä, joissa oli uinut

Hellästi pyyhkäisi poskeltani

Silmäkulmasta karanneen kaipauksen

Tällä kertaa saatte osaksenne myös videon tapahtumasta. Kiitos tästä TikkaTV:lle.

Mielestäni esiintyminen meni odottamaani helpommin ja oli jopa miellyttävää. Tämän seurauksena olen menossa lavalle uudemman kerran ensi kuussa, eri setin kanssa toki.