Luovuus on Asimovin mukaan ihmisen taito ajatella laatikon ulkopuolelta. Vähän edemmäs ja vähän eri suuntaan kuin muut. Ja tämä ei ole ollenkaan kiinni taiteen tai tieteen alasta, vaan esiintyy kaikilla omien alojensa huipuilla.
Luovuus on monessa mielessä yksinäinen prosessi, ajatukset vaativat pohdintaa ja kypsyttelyä kasvaakseen toimiviksi kokonaisuuksiksi. Kun ajatusta on vaalinut ja kasvattanut aikansa, voi sen jakaa muiden samanmielisten ajattelijoiden kanssa saadakseen sille vielä entisestään lisää kasvualustaa. Liian suureen ryhmään ajatuksiaan ei kannata viedä, sillä silloin on riskinä, että kilpailevia ideoita on samaan aikaan liikaa, eikä mikään niistä saa ansaitsemaansa huomiota.
Nämä ovat mielestäni varsin hyviä huomioita, kun ajattelen asiaa siltä kannalta miten oma luomistyöni etenee. Usein nimittäin ensin on salamannopea ajatus, josta jää käteen lähinnä yksi rivi tai lause, joka tiivistää idean ytimen. Tätä seuraa pitkähkö pohdiskelu, jonka aikana rivi saattaa silloin tällöin saada seurakseen muitakin rivejä. Pääasiassa kuitenkin kypsyttely tapahtuu hitaasti ja varmasti, se on vähän kuin laittaisi ruokaa, jonka valmistumista odotellessa on pakko syödä, toisin sanoen on pakko saada ruuanlaittoruokaa.
Kun ajatus sitten vihdoin on kypsä, sen voi purkaa tarkoituksenmukaiseen muotoon paperille, sanoiksi koneelle, tai väreinä kanvakselle. Tässä vaiheessa idea on yleensä jo niin valmis, että sen purkautuminen on lähes yhtä nopea tapahtuma, kuin itse idean syntyminen.
Oma lukunsa ovat sitten niin kutsutut ajatusoksennukset, jotka muodostuvat spontaanisti ja ne yleensä on pakko saada valmiiksi saman tien. Nämäkin ovat melko usein kuitenkin ajatuksia, jotka ovat kyteneet jossain alitajunnassa melko pitkään ja purkautuvat sitten kypsyttyään tekstin (tai kuvan) muotoon kuin itsestään.
Mutta mistä ne uudet ajatukset sitten tulevat? Pohdin asiaa hieman tänään erään ystäväni kanssa, ja tulimme siihen tulokseen, että monet uudet ajatukset ovatkin pikemmin vanhojen ideoiden jatkojalostamista tai yhdistelyä. Totesimme samassa keskustelussa, että jos pyrkisi tekemään vain jotain täysin uutta, saattaisi kaikenlainen, varsinkin taiteellinen luominen, jäädä kokonaan toteuttamatta. Sillä kaikki sanat on joskus aikaisemmin kuitenkin sanottu ja jokainen nuotti on kuitenkin jo soitettu. Lisäksi, jos on olemassa hyväksi havaittu tapa tehdä asioita, on aivan turha keksiä pyörää uudelleen. Mieluummin voisi sille pyörälle keksiä aivan uuden käyttötarkoituksen.
Mitä muita tapoja voi sitten olla nähdä luovuutta? Norjalaisen filosofin ja kirjailijan Søren Kierkegaardin mukaan luovuus on eräänlainen kiusaus, joka on pakko toteuttaa. Lisäksi hän on todennut olevan mahdotonta olla vain "jossain määrin innoittunut". Nämäkin ilmaisut kuvaavat luovuuden syvintä olemusta varsin mainiosti, erityisesti jos puhutaan inspiroituneesta luomisesta. Inspiraatio on se tila, jossa luovan ihmisen on helpoin toteuttaa itseään. Silloin luominen tapahtuu lähes itsestään.
Inspiraation voi laukaista oikeastaan mikä tahansa, luonnonilmiö, keskustelu, tekstinpätkä tai vaikka kaikki nämä yhdessä. Kuitenkin, kun inspiroituneeseen tilaan on päässyt, ja näkee suhteellisen nopeasti työnsä tulokset, saattaa hyvinkin huomata, että inspiraatio ruokkii itseään. Onnistuneista töistä tulee hyvä mieli ja saa energiaa jatkaa uuden työn parissa.
Tähän on hyvä päättää tämä päivä, ja siirtää tästä työstä aikaan saatu energia huomiseen työpäivään. Siirryn vielä hetkeksi Discworldiin ennen nukkumaan menoa. Taustamusiikiksi viime viikolla kaverilta bongaamani bändi Färsaarilta: Byrta.
