Määrä vaihtelee muun muassa sen mukaan, kuinka monta kohdetta elämään sopii kulloisellakin hetkellä. Lisäksi kohteen koko tai vaikuttavuus tuntuvat määrittävän sitä, kuinka massiivinen tuntemus vitutuksesta sitten lopulta kasvaa. Kohteen koko tässä tapauksessa tarkoittaa sitä paljonko se on läsnä elämässä ja vaikuttavuus sitä kuinka suuri tunteellinen vaikutus sillä on olemiseen.
Itselläni ongelmia aiheuttaa korostunut moraalikäsitys. Odotan muilta yhtä paljon kuin itseltäni, mikä tuntuu tässä maailman ajassa melkoiselta yliarvioinnilta. Koen jopa muihin kohdistuvan epäoikeudenmukaisen kohtelun lähestulkoon henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Mutta annahan olla, kun koen itse tulleeni kaltoinkohdelluksi. Seurauksena saattaa olla hyvinkin hyinen ympäristö kanssaeläjille. Ja siis nimenomaan kylmä, eikä suinkaan räjähdysaltis. En ole räjähtävää sorttia.
Tästä päästään seuraavaan ongelmaan. Nimittäin olen todella huono tuomaan julki niitä asioita jotka aiheuttavat kaiherrusta. Tästä on useimmiten seurauksena se, että ulospäin näyttää melkein kaikki olevan normaalisti, mutta pään sisusta kiristää vanne. Sivulauseista saattaa pystyä tulkitsemaan, jos jotain on pielessä, mikäli tuntee minut kunnolla. Jos tuo vanne pääsee jossain vaiheessa sitten laukeamaan, on seuraus usein psykosomaattinen. Esimerkiksi monta päivää kestävä migreeni.
Pahimmillaan tämä saattaa toistua säännöllisesti, jopa joka viikko. Jos ajatellaan, paljonko kolmipäiväinen migreeni on joka viikosta, saadaan tulokseksi kaikki viikonloput. Ja miksikö viikonloput? Stressiperäinen migreeni tahtoo ainakin allekirjoittaneelle iskeä sopivasti siihen tilanteeseen, kun stressi laukeaa, edes hetkeksi. Tilanteen päätyessä tähän, lepo jää olemattomaksi, mistä luonnollisesti seuraa lisää stressiä. Näin meillä on valmis noidankehä.
Ja niitä aiheita, mistä tämä olemisen sietämätön keveys sitten johtuu. Tyypillisimmin vanne pään ympärillä kiristyy pääasiassa kahdesta syystä.
Muut ihmiset ja raha.
Jälkimmäinen on sikäli huonosti korjattavissa, että se ei kuulemma kasva puussa. Nyttemmin olen huomannut, ettei sitä tunnu saavan myöskään tekemällä töitä. Tai siis... ensinhän pitäisi olla niitä töitä. Tai niin, onhan mulla töitä, mutta vasta harjoittelumuodossa, mikä siis ei tarkoita palkkaa.
Ja muut ihmiset sitten. Olen yrittänyt kehittää keinoja siihen, että voisin välttää ei-toivottuja ihmiskontakteja tai olla kuulematta ulkopuolisia keskusteluja, jotka saattaisivat aiheuttaa mustia silmiä liian voimakkaiden facepalmien takia. Yleensä pyrin luomaan itselleni kuplaa musiikista siten, etten kuule ympäröivää maailmaa tai pakenemaan keinotekoiseen todellisuuteen kirjan avulla.
Usein tämä riittää, mutta joskus kohtaa niitäkin yksilöitä, joiden on pakko kysyä esimerkiksi julkisella paikalla lukevalta ihmiseltä "mitä sä teet?". Aivan kuin se ei olisi ilmeistä, jos ihmisellä on kirja kädessä. Huoh.
Loppuun biisi levyltä, jonka jo ostin, mutten saanutkaan. Joku paikallisessa levyliikkeessä on tehnyt taikatemppuja, eikä The Man-Eating Treen "In The Absence Of Lightia" löytynytkään hyllystä, vaan koteloon päätyi alta löytyvä singlelohkaisu "Plaguewielder". Ensi viikolla saanen levyn, onneksi tämä nyt löytyy kuitenkin snotify-palvelusta, joten voin hyvillä mielin nauttia levystä, vaikkei se vielä fyysisenä olekaan hyllyssä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti