maanantai 6. heinäkuuta 2015

"Näin on aina ennenkin tehty"

Olen joskus runsas vuosi sitten viitannut teksteissäni ilmaisuun "näin on aina ennenkin tehty", huonona perusteena tehdä jotain tietyllä tavalla. Silloin keskityin pääasiassa oman persoonallisuuden kehittämiseen. Tänään törmäsin tuohon perusteluun palaverissa.

Olen aina kuvitellut, että työelämässä on tarkoitus kehittyä. Kehittyä voi joko henkilökohtaisesti tai kehittää työpaikalla jotain uutta. Meillä on ollut työkavereiden kanssa projektina toteuttaa molempia. Kehittyä omassa työssä ja luoda lehtiin tuoretta sisältöä. Tänään saimme kuulla, ettei tämä tuore sisältö sovi lehtemme linjaan (eli ei saa myyntiä), vaan pitäisi käyttää perinteisempiä sisältöjä.

Jäin miettimään kuinka suuri osa tästä myynnin heikkoudesta on kiinni siitä, että olisi pitänyt astua epämukavuusalueelle. Epämukavuusalue tässä tapauksessa tarkoittanee sitä, että olisi pitänyt ottaa yhteyttä aivan uusiin mainostajiin. Erilaisilla jutuilla on melkeinpä turha yrittää myydä samoille vanhoille mainostajille.

Epämukavuusalueessa on sellainen hyvä puoli, että joka kerta, kun sinne menee, se muuttuu helpommaksi. Ja kun siellä on vieraillut tarpeeksi usein, saattaakin huomata, ettei se olekaan niin paha paikka. Lisäksi siinä on mahdollisuus kehittyä aivan uuteen suuntaan. Ja kehittyminen on aina hyvästä.

Toki se vaatii töitä, mutta ei sitä kukaan ole helpoksi väittänytkään. Kuitenkin olisin sitä mieltä, että yhteisen hyvän vuoksi olisi kaikkien vähintään yritettävä rikkoa omia rajoja. Näinä aikoina on pakko kehittyä, ja se ei tapahdu tekemällä niin kuin on aina ennenkin tehty.

Meillä toimituksessa on aivan omat epämukavuusalueemme. Ne ovat niitä artikkeleja, joista kenelläkään ei ole mitään näkemystä tai kokemusta. Yleensä nämä jutut jaetaan toimittajien kesken siten, etteivät kaikki vaikeat asiat kaadu yhden ihmisen niskaan. Tätä kutsutaan yhteistyöksi. Niistä vaikeista artikkeleista voi sitten ainakin yrittää oppia jotain uutta. Jos ei muuta, niin ainakin oppii sen, mistä voi kysyä, ellei tiedä.

Tätä kirjoittaessa taustalla soi God Is An Astronautin levy "Origins". Joten tässä teille vähän maistiaista siitäkin, kappale on nimeltään "Transmissions". Itse aion matkustaa loppuillaksi Apinoiden Saarelle vastaanottamaan kummitusmerirosvon kostoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti