I wake up

Kun makaa kotona sairaana viikon, ehtii ajatella liikaa. Pelkoja, toiveita, haaveita. Kaikki tuntuu olevan sumun peitossa, kaukana, mutta silti niin häiritsevän lähellä, siinä juuri ja juuri ulottumattomissa. Näet, mutta et saa siitä selvää, kuulet, muttet ymmärrä sanoja. Tavoitteesi roikkuu silmiesi edessä, mutta et saa siitä kiinni, vaikka kuinka yrittäisit. Odottaminen tuntuu tuskaisalta.

Kuumehoureisena tuijottaa seinää ja näkee siellä asioita, joita ei oikeastaan ole. Pelottavia, pimeitä kuvia, jotka liikkuvat varjojen ja valojen rajamailla. Kuumaan ja kylmään vajottavat tunteet tukehduttavat ja vievät syvemmälle pelkoihin ja kipuihin. Vainoharhat vaanivat mielen reunamilla, odottaen sitä hetkeä, jolloin houreisen mielen raja-aidat kaatuvat.

Kaiken tuon pimeän keskellä on kuitenkin se toiveista ja haaveista rakennettu pieni pilvilinna. Se, jonne paeta ennen kuin varjot saavuttavat sielun. Siellä kynttilän lämpimässä valossa on turvallinen ja hyvä olla. Ja jossain vaiheessa vihdoin huomaat, ettet olekaan yksin. Heräät siihen tunteeseen, että on hyvä olla. Mieli rauhoittuu, kun varjot hajoavat hiljalleen auringonvaloon.

Ja vihdoin, kun houreet hellittävät, näet sen, mikä siinä lähellä on. Saat kiinni siitä, mitä olet odottanut. Haaveesta saattaa sittenkin tulla totuus. Ainakin tämän hetken voit olla onnellinen.