Viime viikonloppu oli täydellinen. Maailma oli täydellinen ja elämä oli todella onnellista. Koko viikonlopun oli läsnä maailman ihanimpia ihmisiä, läheltä ja kaukaa. Minä nautin koko sydämestäni siitä seurasta, jota olin odottanut saapuvaksi jo heinäkuusta asti, ja siitäkin jota olin odottanut vasta vähän vähemmän aikaa. Yhtä kaikki, seura oli täydellistä. Punaviini virtasi ja musiikki soi.
Tällä linjalla jatkettiin pari päivää. Välissä tosin vein tuon pikkusiskoni "Isoon Kaupunkiin" ostoksille, itse löysin muun muassa täydellisen paidan ja korvakorun itselleni. Pikkusisko puolestaan olisi ostanut koko Carlingsin tyhjäksi, jos tili olisi antanut myöden. Tunnelma pysyi sujuvasti katon tuntumassa koko ajan. Erinomaiseksi tilanteen teki myös se, että kaikki läsnä olevat ihmiset tuntuivat pärjäävän yhdessä ja paikalla oli vain hyviä ihmisiä. Turvallinen ja hyvä pienen ihmisen olla. Lauantaina koitti sitten se heinäkuusta asti odotettu The Päivä.
"Aamupalaa" mentiin nauttimaan paikalliseen siipiravintolaan, josta sitten pyörittiin täyttämään alkoholivarantoa, tein kaavaani poikkeuksen ja ostin valkoviiniä, spritzerit ovat erinomainen korvike siiderille. Ja siitä sitten takaisin pohjustusten pariin kotio. Siipiravintolan tarjoilut saattoivat olla eräille jopa vähän liikaa, sillä kevyttä pahoinvointia koettiin vähintään kotimatkan ajan, jotkut vähän pidempäänkin. Valmistautuminen kesti persoonasta riippuen kaiken välillä 15 minuuttia - 3 tuntia. Itse sijoituin tuolla skaalalla jonnekin ehkä puolivälin tienoolle, varsinkin koska laskin siideripullon tyhjäämisen osaksi valmistautumista. Valmistautumiseen kuului toki olennaisena osana tulevan illan fiilistely, toki dj:ksi päätynyt kämppikseni saattoi vähän rikkoa kaavaa välillä.
Parin illan suojakännin vaikutus oli itseasiassa kovin toivottu. Tunnelma oli kaikenkaikkiaan onnellinen. Minäkin, drama queen deluxe, onnistuin pysymään pelkästään "rakastan kaikkia"-humalatilassa käytännössä koko lauantai-illan. Mukaan tarrautui jo ennen keikkaa mitä hienoin paita. Poikkeuksellisen hyvän muotoinen ladyfit-paita, oli nimittäin pituutta keskimääräistä enemmän. Lupaan, etten kehitä kokokriisiä tälläkertaa siitä, että olen verhoutunut L-koon vaatteeseen. Tämä kun sopii päälleni kuin valettu. Keikan aikana havaitsin hämmästyksekseni, että maailmassa on oikeasti mukavia ihmisiä, kun sain laukusta tipahtaneen paitani takaisin. Tuli siitäkin hyvä mieli.
Itse asiaan. Keikka oli keskimäärin täydellinen. Paikka valikoitui kätevästi siten, että näin koko keikan melko lailla esteettä. Ja sain fiilistellä kaikessa rauhassa biisejä, jotka menevät syvälle sieluun ja sydämeen. Sinä iltana taivas oli maan päällä. Karnivool oli autuas. Kyseisen bändin musiikki ei itseasiassa ole missään vaiheessa ollut minulle sellaista mitä lauletaan tai huudetaan mukana, vaan pikemminkin sellaista, jonka avulla päästetään mieli lentoon. Melankolian värittämä tunnelmallisuus tuntui keikallakin kovin kotoisalta äänimaailmalta. Musiikki tuntui siniseltä ja violetilta. Rauhallista, tummaa ja tunteellista. Kaunis ei vielä pysty edes aloittamaan kuvailua siitä, mitä tuo musiikki oikeasti on. Se vie syvään mutta kirkkaaseen veteen, jossa kaikki tuntuu onnellisuuden verhoamalta.
Onnettomuudekseni en muista kovinkaan monien biisien nimiä, päänsisäinen defect, mitkään nimet eivät jää mieleen, ellei niitä tao sinne. Tässä tapauksessa biisien nimet ovat jääneet opettelematta aika pitkälti sen takia, että yksinkertaisesti nautin musiikista niin paljon, etten varsinaisesti seuraa sitäkään, että missä kohtaa levyllä biisi vaihtuu toiseksi. Minä uppoan siihen musiikkiin aivan kokonaan ja unohdan aikalailla kaiken muun. Samoin kävi keikallakin, leijailin omissa sfääreissäni enkä juurikaan ei ehtinyt edes ajatella moisia. En nyt ihan äkkiä muista missä tai milloin olisin kokenut olevani noin lähellä täydellistä onnea. Vähän saatoin ei-ihan-niin-salaa jopa pyyhkiä silmäkulmiani, kun tuntui niin hyvältä. Viimeksi musiikki on saanut moisen aikaan noin vuosi sitten, kun olin katsomassa Monon keikkaa Nosturissa.
"New Day", joka on Karnivoolin biiseistä eniten omaa elämääni koskettava ja näin ollen ehdoton suosikkini, soitettiin koko setin viimeisenä biisinä. Silloin minäkin huusin mukana, ja minusta oikeastaan joutui pitämään kiinni, etten aivan lähtenyt lentoon. Olin niin kovin onnellinen ja vierellä oli ihminen, joka tuntuu minusta nyt niin uskomattoman hyvältä.
"Hey, let's get lost in the crowd, while
Searching for something worth holding
Hey, let's get still lost in the crowd
I'll show you so much more"
Silläkin uhalla, että toistan itseäni. It's a New Day!
"Musiikki tuntui siniseltä ja violetilta."
VastaaPoista^ Toi on jännä, miten jotkut pystyy kuvailemaan jotain asioita värein, ja ymmärtämään mitä sillä tarkoittaa. Esim. mä kun imppailen noita mun ihania öljypohjaisia hajuvesiä, niin en mä tiedä tajuaako kukaan muu jos mä sanon, että joku tuoksuu punaiselta tai violetilta :D Mutta nyt mä olen aika varma, että sä ainakin tajuaisit miltä punainen tuoksuu :) Ja mä ainakin Karnivoolia kuuntelematta ymmärrän, mitä tarkoitat kun se tuntui siniseltä ja violetilta :) Ihanaa, kuulostaa hyvin rauhalliselta ja seesteiseltä <3 Perehdyn kunhan on enemmän aikaa!
Mulla on itsellä just tuo tapa, että kuvailen tunteita ja asioita väreillä. Ilmakin voi tuoksua siniseltä, otaksun että haistamatta tiedän senkin miltä punainen tuoksuu. :D Karnivool on kyllä autuas bändi. Tykkään.
Poista