So close

Päätin tänään taklata pitkään vainonneen tyhjän sivun syndroomani ja aloittaa kokonaan tyhjältä pöydältä. Liekö tyhjä pöytä sitten yhtään helpompi kuin tyhjä sivu. Tyhjää sivua tuijottaessa jää helposti siihen tilaan, jossa vain tuijottaa sivua ja kynää vuorotellen, eikä kumpikaan suostu käden tai aivojen kanssa yhteistyöhön, vaikka ajatuksia olisi pää täynnä. Taklauksen ultimaattinen tavoite on saattaa loppuun roikkumaan jääneet kirjoitustyöt. Ajatus tähän lähti kuitenkin kaikessa yksinkertaisuudessaan siitä, että tänään yksi pieni asia johti toiseen ja toivon mukaan tästä päästään vielä siihen kolmanteenkin.

Katsoin aamuni ratoksi jakson verran Broadchurchia, osoittautui muuten varsin mainioksi brittisarjaksi, jota tähdittää suhteellisen erinomainen David Tennant. Suurin kohahdus tapahtui kuitenkin vasta ohjelman loppukrediittien aikana, jolloin soi niin järisyttävä biisi, että siitä oli välttämätöntä ottaa selvää tarkemmin. Artisti oli Ólafur Arnalds feat. Arnór Dan ja "So Close" oli biisin nimi. Rakastuin välittömästi ja silmittömästi. Tämän seurauksena olen käyttänyt maksuttoman spotify-aikani tältä kuulta lähes loppuun tänään kuunnellessani herra Arnaldsin tuotantoa. Pääasiassa instrumentaalia musiikkia, ja ah-niin-kaunista. Jos käsissäni olisi punaviinilasi, luultavasti itkisin siihen. 

Kyllä minä luultavasti jossain vaiheessa päädyn taas jatkamaan tuota sarjaakin, tämä ilta luultavasti kuitenkin kuluu loppuun musiikillisissa merkeissä. Kynttilöiden, hyvän kirjan ja teen kera tämä on ihan hyvä yhtälö. Hyvä kirja on tässä tapauksessa Terry Pratchettin "Unseen Academicals". Toimii erinomaisena irroittautumisena tästä maailmasta, Discworld on mainio paikka matkustaa tällaisina iltoina. Teeksi kaavailin jo aikaisemmin illalla testaamaani hibiscusta, eli kiinanruusua. Se oli soman punaista ja tuoksui uskomattoman hyvälle.

Nyt poistun keskuudestanne Discworldiin.

Hyvää yötä maailma.