I saw a blood moon once...

Tällä viikolla olen kuunnellut pääni sisällä kuunnellut Karnivoolin biisiä "All I Know" jo kolme päivää. Miellyttävää sinänsä, kun kerrankin päässä soi biisi, josta tykkään ihan oikeasti. Kertaalleen luin tutkimuksen, jossa sanottiin, että päähän jäävät soimaan kaikkein helpoimmin biisit, jotka herättävät voimakkaita tunteita. Tästä voinee vetää johtopäätöksen, että ärsyynnys on todella voimakas tunne. Nimittäin kaikkein useimmin päässä soi jokin huomattavan ärsyttävä musiikillinen tekele.

Tosin pystyn kyllä allekirjoittamaan tuon väitteen muistakin voimakkaista tunteista. Jos biisiin liittyy jokin tunteita herättävä muisto, tai on linkittänyt biisin johonkin tiettyyn tunnetilaan, se tuntuu päätyvän päähän soimaan helpommin, jos sen kuulee ohimennen jossain. Samoin, jos kuulee sen tietyn Biisin, se saattaa nostaa pintaan ne tunteet, joihin se on linkittynyt. Tietenkin myös tietty tunnetila saattaa nostaa mieleen soimaan sen siihen liittyvän biisin. 

Näitä yhdistelmiä on mahdoton laskea, sillä samaan tunnetilaan voi liittyä useampia biisejä. Samaan biisiin harvemmin onnistuu liittymään useampia tunnetiloja, sillä ainakin itse kuuntelen musiikkia pääasiassa omia tuntemuksiani heijastellen. Jotkut kuulemma voivat muokata tunnetilojaan kuuntelemalla huonolla tuulella ollessaan piristävää ja iloista musiikkia. Itsehän en moiseen pysty. Tulee itselleen valehteleva olo, jos musiikki ei istu tuntemuksiin. Mieluummin vedän sitten tuntemuksen suunnasta riippumatta ihan överiksi, ja melodraamailen mieleni virkeämmäksi. Toki, jos on valmiiksi hyvällä tuulella, niin pirtsakka musiikki pitää mielen virkeänä pidempään.

Itsehän kuulun myös siihen ihmisryhmään, jolla on lähestulkoon soundtrack koko elämälle. Hyvin monille eri toiminnoille on siihen olennaisena osana kuuluva musiikki. Oma musiikkinsa on juhlimiseen, matkustamiselle, nukkumaanmenolle ja treenaamiselle, näin muutamia mainitakseni. Joitain bändejä voi toki käyttää moniin tarkoituksiin, mutta aina on olemassa se Jokin, mihin ne sopivat kaikkein parhaiten.

Blood moon (Kuva: www.wnd.com)

Tällä viikolla oli jälleen täysikuu. Olen viettänyt pari päivää ihmetellen, mikä siinä voi olla, että niin monet nukkuvat huonosti täydenkuun aikaan. Minä kun nukun täydelläkuulla paremmin kuin tavanomaisesti. Tämä ei voi olla kiinni vain siitä valosta, sillä monet nukkuvat kuitenkin kesäisin aivan sujuvasti. Kuun valo on kuitenkin aivan eri värinen kuin auringon lämmin keltainen. Kuun valo saattaa olla kelmeimmillään jopa sininen. Mietinkin sitten, että voikohan kyseessä olla jonkinlainen reaktio väärän väriseen valoon. Minulle tuo kelmeä kuun valo tuntuu sopivan oikein mainiosti. Se tekee varsinkin talvi-illoista satumaisen värisiä. Aamulla taivasta koristi täysi ja punainen kuu. Valo oli kaikenkaikkiaan sarastavan auringon punertavaksi värjäämä. Jäin miettimään aika pitkäksi toviksi, että kuinkahan moni kanssamatkustajistani bussissa osasi arvostaa tuota kovin kaunista aamua. 

Aamut tuntuvat niin paljon pehmeämmiltä, kun luonto herää hiljalleen samaan tahtiin itseni kanssa. Värit kirkastuvat nousevan auringon lämmösssä vähitellen. En silti voi väittää, että olisin aamuihminen. Hitaat aamut tuntuvat kaikkein parhailta, kun saa heräillä rauhassa, eikä sängystä tarvitse nousta välittömästi. Eikä se kellokaan soita aamulla, niin että säikähtäisi hereille. Eihän sen ole tuollaisina aamuina pakko soida ollenkaan.