Fragile things

Myrskyissä on hankala seilata, varsinkin pienellä veneellä, joka vuotaa. Tämä pätee ihan yhtälailla myös tunnekuohuihin, joissa pieni sekainen mieli koittaa päästä satamaan asti. Tuntuu siltä, että olen liian monta kertaa yrittänyt seilata vastatuuleen. Historia on hyvin tehokkaasti toistanut itseään. Lupasin jo itselleni, että en koskaan enää luovu suojamuureistani, kun pettymyksiä on osunut kohdalle niin usein.

Kuitenkin sydän on hölmö ja toivoo, vaikka järki kuinka huutaisi vastaan. Vähän turhan usein on järki päässyt kuittaamaan sydämelle, että "mitäs mä sanoin". Tästäkin huolimatta sydän näyttää olevan vahvempi kuin uskoisi. Kovin usein puhutaan sydämen särkymisestä. Mutta se on ihmiskehon vahvin lihas, eikä suinkaan niin herkkä ja särkyvä kuin annetaan ymmärtää. Aina sydämen särkymisen jälkeen kestää kotvan kerätä itsensä, mutta yleensä se ei kuitenkaan ole lopullista.

Muurien tuijottaminen yksin sisäpuolelta on kuitenkin turhauttavaa, yksinäistä ja koleaa. Tulkoon sitten myrskyjä tai karikoita. Minä en enää viihdy yksin muurieni keskellä. Kudon veneeseeni unelmista ja haaveista purjeen, joka sekin on kestävämpi kuin uskoisi. Pilvilinnakin hajoaa tuulessa, mutta kasvaa aina uudelleen. Vuotavan veneen voi tilkitä rohkeudella ja rakkaudella. Jos koskaan ei uskalla, ei voi saavuttaakaan mitään.

Lopuksi vähän tunnelmointia. Alcest saapuu kuun loppupuolella Suomeen, jopa Tampereelle, itsehän olen menossa sinne ja odotan jo kovasti sitä, että näen bändin ensimmäisen kerran headlinerina. Kyseisen illan lämppäritkin (Hexvessel, The Fauns) vaikuttavat lupaavilta, joten illasta lienee tulossa erinomainen.