Työelämä, johon parhaillaan koitan soluttautua, sujuu periaatteessa ihan hyvin. Häiritsevä tosiasia on kuitenkin, että tulevaisuutta ei voida luvata. Kouluttajat tosin ovat kehuskelleet, että tämän koulutuksen jälkeen työllistyy lähes 80% osallistujista. Jostain syystä kyllä vähän epäilen, kun ainakin tuolla omassa työpaikassa on kuulunut puheita, ettei varmaa paikkaa ole edes niillä nykyisillä työntekijöillä. Ja samaa tuntuu olevan liikkeellä monessa muussakin paikassa.
Epävarmuustekijöitä on niin runsain mitoin, että olen tässä koulutuksen ohella hakenut jatkuvasti oman alani töitä. Sen vähän mitä niitä ylipäätään on ollut tarjolla. Tähän suunnitelmaan B liittyy myös huomisen biotieteilijöiden uraseminaari.
Tästä johtuen päätin kehittää suunnitelman C. Sen tarkoituksena on luoda minulle ainakin jonkinlainen tulevaisuuskuva, joka ei ole täynnä tyhjää. Ja päätin, että sen suunnitelman toinen tarkoitus saa olla unelman tavoittelu.
Suunnitelma C sisältää tässä vaiheessa yhden kattavan koulutuksen, jonka lopputuloksena olisin luomulihatuotantoon keskittynyt maatalousyrittäjä. Tämän tueksi voisi suorittaa Luomun peruskurssin, Luonnonyrttipoimijakurssin sekä Omavaraiskoulutuksen. Tämä olisi jo monta askelta lähempänä pilvilinnoissani siintävää omavaraista maatilaa. Tämä koulutus kiinnostaa minua niin paljon, että lähestulkoon toivon, ettei tuo tämän hetken harjoittelu tuota työllistävää tulosta.
Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen |
No tämä jää nähtäväksi. Lopuksi päivän löytö, josta on kiittäminen Soneraa. Mukava laitos tarjosi minulle Spotify Premiumin puoleksi vuodeksi hintaan 0€. Dustin O'Halloran, everyone.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti