Taide vs. Tiede

Taannoisessa kirjoitelmassani pohdiskelin harrastusten tärkeyttä ihmiselle. Monet kuitenkin määrittelevät itsensä monilla muillakin tavoin, esimerkiksi työt ovat monille persoonaa määrittelevä tekijä. Itse en useinkaan esittäydy biotekniikan diplomi-insinööriksi kuin työhakemuksissa, vaikka kyseiseen koulutukseen olenkin käyttänyt melkoisen monta vuotta elämästäni. Mikä minä sitten olen omasta mielestäni? Hyvä kysymys. En vain oikein itsekään ole aivan selvillä asian kanssa. Olen kuitenkin pohtinut asiaa moneen otteeseen ja monelta kannalta. Lopputulos näyttää olevan poikkitieteellinen ja poikkitaiteellinen persoona.

Viikko sitten maanantaina kävin toistamiseen urapsykologilla. Tämän kerran tarkoitus oli kartoittaa persoonani ja intressieni mukaisia vahvuuksia työelämässä. Persoonallisuuskysely oli näistä laajin, 192 kysymystä, joihin piti vastata kyllä tai ei. Tavoitteita työelämässä kartoitettiin 24-kohtaisella kyselyllä ja intressejä 108 kysymyksellä. Näistä viimeinen oli mielestäni kaikkein vaikein.

Vastakkain aseteltiin hyvin ilmeisesti taide ja tiede, sekä humanismi ja tekniikka. Ilmeisesti oletusarvo on, että sama ihminen ei voi olla kiinnostunut näistä kaikista aspekteista samanaikaisesti. Koulutukseni painottui varsin voimakkaasti luonnontieteelle, sivuten hyvin läheisesti tekniikkaa. Tästä huolimatta (tai ehkä juuri sen takia) harrastukseni ovat lähes aina painottuneet enemmän taiteen puolelle, runouteen ja tietynlaiseen kuvataiteeseen. Toisaalta olen harrastuksenomaisesti lukenut mittavan määrän psykologiaa ja ei-kristillistä teologiaa. Myös erityisesti luonnontieteelliset, kuten kemialliset ja biologiset, julkaisut ovat edelleen lähellä sydäntäni.

Mitä tästä pitäisi sitten ajatella? Omia tulkintojani voin toki tehdä nyt jo, mutta virallisia tuloksia joudun odottamaan perjantaille, jolloin minulla on seuraava ohjauskäynti. Kieltämättä urasuunnittelu on hieman hankalaa, kun on kiinnostunut oikeastaan kaikesta. Olen kuitenkin miettinyt, että näiden yhdistäminen ei voi olla täysi mahdottomuus. Tiedonjano itsessään on kunnon tiedenaisen edellytys ja helpottaa muun muassa opiskelua, kun uusien asioiden sisäistäminen on suhteellisen helppoa. Ja tutkimuksia tehdessäkin luova ajattelu on tarpeen ainakin siinä, kun etsitään uusia sovelluksia, joissa vanhaa menetelmää voisi käyttää uudella tavalla.

Tieteellinen kirjoittaminen toki eroaa melko vahvasti taiteellisesta kirjoittamisesta, mutta jokin vaisto luettavan tekstin tuottamiseen pitää olla, koska pakotettu teksti myös näyttää siltä. Tämä saattaa selittää senkin, miksi jotkut gradut ja diplomityöt muodostuvat muita pidemmiksi. Tieteellinen kirjoittaminen perustuu lähes aina jonkinlaiseen tutkimustyöhön tai kirjallisuusanalyyseihin. Taiteellisessa tapauksessa kantavana voimana toimii inspiraatio. Omissa teksteissäni, erityisesti runoissa, pyrin siihen, että lopullinen tulkinta jää lukijan tehtäväksi, enkä anna vastauksia valmiina. Haluan herättää ajatuksia. Inspiraation lähteenä voi toimia kuitenkin ihan yhtälailla uutinen, museo, romaani, luonto… mitä näitä nyt on. Luovuus ei tunne rajoituksia, eikä ainakaan kärsi tiedonjanoisuudesta.

Monet taiteelliset persoonat kokevat työelämän säännöt rajoittaviksi. Aivan kuin säännöillä olisi kielteinen vaikutus suoraan persoonallisuuteen. Tukahtuuko luovuus työelämässä? Itse en ole kokenut niitä toisensa poissulkeviksi elementeiksi. Luova työ vaatii aivan erilaiset henkiset olosuhteet, kuin perinteinen duunarin työ. On täysin eri asia rasittaa itseään henkisesti kuin fyysisesti. Molemmista tosin väsyy lähes yhtä tehokkaasti. Liikkumalla kuitenkin saattaa saada henkistä energiaa käytettäväksi luovaan työhön. Joten fyysisesti raskas työ voi hyvinkin edesauttaa luovuutta, erityisesti mikäli luovat toimet ovat pääasiassa harrastus.

Itseasiassa luoville harrastuksille jää paremmin tilaa, jos töissä ei joudu kuormittamaan aivojaan liikaa. Itse ainakin saan aikaan luovia asioita paljon helpommin, kun työ on tarpeeksi yksinkertaista. Taannoin olin kirjoitustöissä, mistä seurasi se, etten kirjoittanut omia asioitani vapaa-ajalla yhtä paljon. Tosin muuta luovuutta tämä ei tukahduttanut, vaan pikemminkin aloin puuhastella aktiivisemmin kuvataiteen parissa. Ilmeisesti luovuus on pakko purkaa jonkin kanavan kautta.

Kierkegaard on joskus todennut luovuuden olevan eräänlainen kiusaus, jolle on pakko antaa periksi, jos aikoo pysyä järjissään. Taidan olla samaa mieltä.

Lopuksi vähän luovuuttatukevaa musiikkia varsin visuaalisesti vaikuttavan videon kera: Depeche Mode ja "Precious".