The basic elements of (de)motivation

Viime aikoina olen tuumaillut huomattavan paljon motivaatiota, sen puutetta ja siinä ohessa stressiä. Motivaatio ja inspiraatio ovat asioita, jotka ajavat ihmisen suorittamaan ja yleensä vieläpä hyvin. Demotivaatio sitä vastoin on kokoelma asioita, jotka lamaannuttavat, saavat aikaan sen, ettei kiinnosta.

Joskus esseen kirjoittaminen tarvitsee myös keinotekoista energiaa.

Stressi on muuan niistä asioista, jotka liiallisina annoksina aiheuttavat melkoisia demotivaation kokemuksia. Tämän tyyppinen stressi seuraa yleensä liian suuresta työkuormasta, vääränlaisista työtehtävistä, epävakaista työolosuhteista tai näiden yhdistelmästä. Tarpeeksi tukeva sosiaalinen verkosto helpottaa tilannetta, mutta ei sekään aivan ihmeisiin pysty. Varsinkaan, kun oma tapani käsitellä liiallista stressiä on vetäytyä kuoreen niinkuin kilpikonna. Välttelen pahimmassa tapauksessa niitäkin ihmisiä, joilla ei ole koko asian kanssa mitään tekemistä.

Kovin rakentavaahan tämä ei ole. Eikä ainakaan edesauta asioiden aikaansaamista. Liian stressaantuneena alan myöskin siirtää tehtäviä, jotka olisi aika helppokin suorittaa pois alta. Saatan keskittää tekemiseni johonkin täysin triviaaliin, jotta en vaivaa päätäni niillä ikävillä pakollisilla asioilla.

Kirjoitustöissä demotivaation suurimmat osatekijät ovat yleensä aihe, joka ei kiinnosta ja huonot ohjeet työn toteuttamiselle. Luonnollisesti motivaatio herää hyvästä aiheesta, kattavasta taustamateriaalista ja hyvistä ohjeista. Hyvät ohjeet eivät liikaa rajoita kirjoittajan omaa luomistyötä, mutta tarjoavat riittävät puitteet, joiden avulla työn toteuttaminen on kivutonta ja luontevaa. Tällaiset ohjeet yleensä liittyvät käytännön asioihin, kuten tekstin ulkoasuun ja tarvittavaan merkki-, sana- tai sivumäärään.

Useimmista aiheista pystyy kirjoittamaan vähintään välttävän tekstin, mikäli taustamateriaalit ovat kunnossa. Kun aihe on oikeasti kiinnostava, saa siitä huomattavan helposti aikaan tekstiä enemmänkin. Viimeisen vuoden sisään olen päässyt käytännössä kokemaan blogikirjoittelun lisäksi vähän vakavampaakin kirjoittamista, opiskelujeni ja työtehtävieni ansiosta.

Olen opiskellut journalistiikan perusopinnot avoimessa yliopistossa, jossa suoritin kurssit itsenäisinä opintoina. Tämä tarkoittaa käytännössä esseitä, lyhyempiä tehtäviä, esseitä, verkkokeskusteluja ja mainitsinko jo esseet? Olin erityisen kotonani media-analyysi-kurssin pienien tehtävien kanssa, joissa piti analysoida muun muassa erilaisia televisio-ohjelmia. Dokumentteja ja fiktiivisiä, tehokeinoja, eriokoisefektejä, todentuntuisuutta, puhuttelevuutta, päähenkilöitä ja oikeastaan kaikkea mitä televisio-ohjelmista voi analysoida. Tietenkin asiaan vaikutti sekin, että samaan aikaan televisiossa esitettiin Doctor Who:ta ja Avarassa luonnossa oli meneillään yksi näistä ihanista David Attenborough'n juontamista BBC-dokumenttisarjoista. Mikäs sen helpompaa, kuin analysoida lempisarjojaan?

Toki näissä journalistiikan esseissä on ollut huomattavan paljon muutakin kiintoisaa. Erityisesti Journalismin etiikkaa pidin hyödyllisenä, sen lisäksi, että se kiehtoi minua moraalifilosofisessa mielessä. Näiden kurssien jälkeen olen lukenut oikeastaan kaikkea uutisointia hieman aikaisempaa kriittisemmin. Kiinnitän lehdissä huomiota tekstin ohella varsin paljon siihen, miten kuva on asemoitu tekstiin nähden, kyseenalaistan jopa kuvan tarjoaman totuuden, sillä tiedän, että kuva voi myös valehdella kertomansa tuhat sanaa. Tällä hetkellä, mikäli minulla olisi ollut oikeat kirjat, kirjoittaisin luultavasti esseetä, jossa käsittelisin suomalaisten naispoliitikkojen kuvaa mediassa. Koska saamani kurssitiedot eivät kuitenkaan olleet aivan kohdaallaan, mukanani on vain kasa enemmän tai vähemmän vääriä kirjoja enkä voi käyttää hyödykseni tätä rauhallista aikaa keskellä ei-mitään.

Koska en siis voi kirjoittaa esseetä erityisen tehokkaasti, kirjoitan pohdintoja kirjoittamisesta. Työtehtävissäni kirjoitin maakunnallisiin sanomalehtiin pieniä tietoiskuja energia- ja ympäristötietoisuuden lisäämiseksi. Näiden kirjoittaminen oli huomattavan erilaista verrattuna esseisiin. On aivan eri maailma kirjoittaa kattava pohdinta journalistisista ilmiöistä (vähintään 8 sivua), kuin kirjoittaa sanomalehtiartikkeli (2000 merkkiä, sisältäen välilyönnit). Toiseen on tarkoitus saada paljon ajatuksia eri näkökulmista ja toisen on tarkoitus olla mahdollisimman tiivis.

Sanomalehtikirjoitteluun tarvitsin vähän ulkopuolista näkemystä, sillä kyseessä oli enimmäkseen rakennusten energiatehokkuuteen liittyviä artikkeleja. Kuitenkin työkavereilta sain varsin paljon rakentavaa palautetta tekstien sisältöä ajatellen, sekä usein myös käyttökelpoisimpia lähdemateriaaleja. Sainpa välillä kirjoittaa myös haja-asutusalueiden jätevedenkäsittelystä, josta minulla on jo valmiiksi varsin hyvää näkemystä opiskelujeni ajalta. Näillä kirjoituskokemuksilla olen alkanut haaveilla entistä enemmän tiedejournalistin töistä. Haluan työn, jossa saan tonkia tietoja uutisten takana. Työn, jossa saan ottaa asioista selvää ja jäsennellä tiedot ymmärrettäviksi. Ja kaiken tämän jälkeen sen voisi jakaa kauniina pakettina vastaanottavalle ylesölle.

Molemmissa tavoissa kirjoittaa on omat haasteensa, mutta koen molemmat silti mielekkäiksi. Lopuksi ihana instrumentaalibiisi, jonka otsikko tiivistää tämän kaiken varsin kauniisti. "Don't Waste Time Doing Things That You Hate" bändiltä And So I Watch You From Afar.

PS. Onkohan kukaan muu huomannut, että progebändien nimet ovat aina ihan ihmeellisiä sanahirviöitä?