Just one more turn...

Muuton jälkeen uuteen asuntoon on tosissaan hankittu uusi iso televisio ja useampiakin konsoleita. Niitä varten piti myös ostaa uusi tv-taso ja vähän hyllytilaa. Hyllyt saattavat vaatia lisätukea, koska luotto ohuisiin metallikiinnikkeisiin ei ole korkeimmalla tasolla. Kuvista saanee osviittaa miltä taso ja hyllyt nyt näyttävät.

 Joka tapauksessa omistuksestamme löytyy tällä hetkellä konsoleita jo neljä kappaletta! Löytyy kolme Nintendon konsolia (Wii, WiiU ja Switch, joista Wii on vierailulla siskoni luona) sekä PlayStation 4. Viime mainittua vähän vastustelin, olenhan Nintendon fanityttö henkeen ja vereen. Tuo Switch on ihan hauska laitos, kun sen saa halutessaan mukaankin.

Televisio on vaatimattomasti seinän kokoinen.
Konsolit sievästi rivissä hyllyllä.

Avec kyllä teki pienimuotoisen virheen, kun PS4:n ostamisen yhteydessä lupasi minulle yhden pelin. Vaadin sitten saada Persona 5:n, vaikka sarja ei entuudestaan ollutkaan tuttu. Tämän kanssa nimittäin kääntyi takki niin, että heilahti! Nyt siihen on yhtäkkiä humahtanut yli 90 tuntia! Onneksi on ollut sateista, niin on hyvällä omatunnolla voinut olla sisällä. Tosin yöunet ovat tuon takia jääneet lyhyenlaiseksi, kun peli vie ajantajun. Myönnettäköön, että edes Switchille julkaistu "kaikkien aikojen paras Zelda" The Breath of the Wild ei saanut aikaan näin massiivista koukuttumista. Sekin toki on ihan huikea pelikokemus, mutta tuossa Personassa on sellainen jännittävä "jos mä vielä seuraavaan cut-sceneen" -elementti (voidaan ilmaista myös "jos mä vielä seuraavaan safe roomiin). Tällä on sellainen seuraus, että "hetki" lopettamiseen saattaa parhaimmillaan tai pahimmillaan venähtää tuntiin tai jopa pariin, riippuen siitä, kuinka kaukana mainittu turvahuone tai cut scene (Miten muuten ilmaistaan suomeksi cut scene?) on. Tätä ennen vastaavia kokemuksia ovat aiheuttaneet lähinnä Civilisationit tai Heroesit. Kaikki näitä pelanneet tunnistavat varmasti sen petollisen "just one more turn" -syndrooman!

Arvatkaa kumpi näistä on Avecin valinta!

Konsolipelaamisen ohella pyritään silloin tällöin eri kokoonpanoilla järjestelemään lautapeli-iltoja. Haasteita toki asettaa aina se, kun aikataulua sopimassa on useampia ihmisiä. Välillä kahdenkin hengen kesken sopiminen lähentelee mahdotonta, niin mitäs sitten, kun sopijoita onkin viisi tai kuusi? Tälläkin hetkellä on työn alla parikin peli-iltaa, joista kumpikin on menossa hyvän matkaa elokuun puolelle. Keväällä törmäsin kaverin järkkäämässä peli-illassa sellaiseen tapaukseen kuin Mysterium (kuvassa), jota minulle oli suositeltu Puolenkuun Peleissä (vai Lautapelit.fi:n Tampereen pisteessä?) jo aiemmin. Ihastuinpa siihen sitten ikihyviksi ja peli on tovin ollut meillä lainassa. Seuraavia iltoja odotellessa!

Mysterium. Kaverin veljeltä lainassa.
Jossain vaiheessa ostan oman.

Toisinaan on mahdollista myös antaa uutta virtaa vanhoille peleille erilaisella teemalla. Tulipa taannoin testattua muun muassa Munchkin Adventure Time -teemalla. Munchkinistahan on olemassa noin 500 eri versiota, joista olen kokeillut ennen Adventure Timea vain peruspeliä laajennusosineen. Munchkin on periaatteessa yksinkertainen peli, mutta kuitenkin kaikki pelit tuntuvat päätyvän siihen, että säännöistä neuvotellaan varsin kovaäänisesti. Adventure Timella aikaansaatu lisäarvo peliin olivat dungeonit ja sarjasta tutut aloitushahmot, joilla jokaisella oli omat erikoisuutensa. Muutenkin pelin kortit oli sijoitettu Adventure Timen ihmeelliseen (kirjaimellisesti) maailmaan, joten siitä olisi varmaankin saanut paljon enemmän irti, jos olisi ollenkaan tietoinen sarjasta. Nyt nimittäin meni osa vitseistä lujaa yli hilseen.

Munchkin, Adventure Time versiona.
Tästä olisi saanut paljon enemmän irti, jos tuntisi sarjaa edes vähän.

Pelaaminen on kaiken kaikkiaan minusta ihan hyvä harrastus. Varsinkin lautapelien tapauksessa kyseessä on myös mukava yhdessäolo, mutta tietokone- tai konsolipeleillä on mielestäni aivan suotta niin huono maine. Useimmat konsolipelit vaativat esimerkiksi ongelmanratkaisukykyä, koordinaatiokykyä tai teräviä refleksejä. Jos näitä ei ole suotu synnyinlahjana, ovat pelit vallan mainio tapa kehittää näitä ominaisuuksia itsessään.